Pälkäneläinen ympäristöhanke ehdolla Euroopan parhaaksi maaseutuhankkeeksi
4.11.2026 12:00:00 EET | Sisä-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Osuuskunta Kukkian kasvattamon Lasikuituvenehylkyjen kierrätyshanke on valittu Euroopan parhaiden maaseutuhankkeiden joukkoon kansainvälisen Agricultural & Rural Inspiration Awards (ARIA) -kilpailun finaaliin. EU:n maaseuturahoituksella toteutetussa hankkeessa paikalliset asukkaat keräsivät luonnosta hylättyjä lasikuituveneitä ja kierrättivät ne sementtiteollisuuden raaka-aineeksi. Myös yleisö voi äänestää kilpailussa suosikkiaan.

Kansainvälisessä Agricultural & Rural Inspiration Awards (ARIA) -hankekilpailussa palkitaan Euroopan parhaat EU:n maaseutu- ja maatalousrahoitusta saaneet hankkeet. Lasikuituvenehylkyjen kierrätyshankkeelle myönnettiin EU:n maaseuturahoitusta Leader-ryhmä Pirkan Helmen kautta.
Finaali järjestetään Brysselissä 2. joulukuuta, ja sitä voi seurata suorana verkkolähetyksenä. Kilpailun voittajat valitsee asiantuntijaraati, mutta myös yleisö pääsee äänestämään suosikkiaan. Yleisöäänestys on avoinna kilpailun verkkosivuilla 1.12.2026 klo 19 asti (Suomen aikaa).
Hanke puuttui kasvavaan ympäristöongelmaan
Lasikuituvenehylkyjen kierrätyshankkeessa puututtiin kasvavaan ympäristöongelmaan keräämällä luonnosta hylättyjä lasikuituveneitä Pälkäneen Luopioisissa Kukkiajärven rannoilta. Hylätyistä veneistä irtoaa mikromuoveja ja lasikuituhiukkasia, jotka kuormittavat vesistöjä ja voivat päätyä osaksi ravintoketjua.
Hankkeessa paikalliset asukkaat kartoittivat venehylkyjen sijainteja ja toimittivat 54 luonnosta kerättyä käytöstä poistettua venettä kierrätettäväksi sementtiteollisuuden raaka-aineeksi.
Samalla kerättiin tutkimusaineistoa lasikuituveneiden ympäristövaikutuksista sekä laadittiin oppaita vastaavien keräyskampanjoiden toteuttamiseksi muualla.
– Suomessa on lähes 200 000 järveä, joiden rannoilla on arviolta yli miljoona hylättyä venettä. Kehitimme hankkeessa helposti monistettavan toimintamallin myös muiden järviään rakastavien vapaaehtoisryhmien hyödynnettäväksi, kannustaa kyläaktiivi Leena Ilmola.
Leader-hankkeilla otetaan kylävoima käyttöön
Hylättyjen lasikuituveneiden keräämiseen luonnosta osallistui Luopioisissa lähes sata vapaaehtoista. Hanke osoittaa, kuinka paikallinen yhteisö voi käytännön teoin suojella järviluontoa ja vähentää ympäristöön päätyvää muovijätettä.
– Leader-ryhmien kautta EU:n maaseuturahoituksella tuetaan paikallisista tarpeista nousevia ja ihmistä lähellä olevia kehittämishankkeita. Ilman rahallista tukea hanke ei olisi ollut mahdollinen, Leena Ilmola toteaa.
– Lasikuituveneiden kierrätyshanke on erinomainen esimerkki Leader-hankkeesta, jossa pieni rahallinen panostus yhdistettynä talkootyöhön tuottaa merkittäviä positiivisia vaikutuksia. Olemme iloisia, että maaseudun asukkaiden aktiivinen työ tulee näin näkyväksi, sanoo kehittämisasiantuntija Anna Kulmakorpi Leader Pirkan Helmestä.
Veneen siirtäminen maastosta ei onnistu yksin, vaan siihen tarvitaan muita ihmisiä. Yhteinen tekeminen tärkeän asian puolesta onkin lisännyt kylällä avunantoa puolin ja toisin.
– Kyläläisten yhteinen tekeminen vahvistaa resilienssiä ja lisää kylätason luottamusta. Vaikka asia on vakava, meillä oli hauskaa, Leena Ilmola sanoo.
Lasikuituvenehylkyjen kierrätyshanke kisaa ympäristön suojelu -sarjassa
ARIA-kilpailun finaalissa on mukana kaikkiaan kolme suomalaista hanketta. Lasikuituvenehylkyjen kierrätyshankkeen kanssa samassa sarjassa kilpailee Hiililounas-hanke. Ympäristön suojelu -sarjan (Environmental protection) hankkeet edistävät ympäristön kestävyyttä, torjuvat ilmastonmuutosta, tukevat luonnon monimuotoisuutta ja edistävät vihreää elpymistä.
Älykäs ja kilpailukykyinen maatalous -sarjassa (Smart & competitive agriculture) Suomea edustaa Etäpatologia lähipalveluna nautatiloille -hanke.
ARIA-kilpailun järjestää Euroopan maaseutuverkosto (EU CAP Network). Vuoden 2026 kilpailun teemana on tasa-arvo.
* * *
EU:n maaseuturahoituksella kehitetään maaseutua niin, että ruoka tuotetaan kestävästi, elinkeinot voivat uudistua ja maaseutu on hyvä paikka asua, yrittää ja elää.
EU:n maaseuturahoitusta myöntävät alueelliset elinvoimakeskukset ja paikalliset Leader-ryhmät. Leader-ryhmä Pirkan Helmi toimii hallinnollisessa yhteistyössä Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen kanssa.
Lue lisää EU:n maaseuturahoituksesta Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen alueella Maaseutu.fi-sivustolta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena Ilmola, kyläaktiivi, FT, tutkija
Osuuskunta Kukkian kasvattamo
+ 358 40 545 4265, leenailmolasheppard@gmail.com
Anna Kulmakorpi, kehittämisasiantuntija
Leader Pirkan Helmi
+ 358 400 226 676, anna.kulmakorpi@pirkanhelmi.fi
Laura Pekkala, maaseutuviestinnän koordinaattori
Sisä-Suomen elinvoimakeskus
+ 358 295 036 220, laura.pekkala@elinvoimakeskus.fi
Kuvat




Linkit
- Lisätietoa ARIA-kilpailusta
- Hankevideo: The Bad Boat Recycling Campaign
- Yleisöäänetys verkossa
- Lasikuituvenehylkyjen kierrätyshanke Maaseutuverkoston hankerekisterissä.
- Lasikuituvenehylkyjen kierrätyshanke Kukkian luontokeskuksen sivuilla.
- Lisätietoa Suomen ARIA-finalisteista
- Lisätietoa EU:n maaseuturahoituksesta Pirkanmaalla
Tietoja julkaisijasta
Uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus palvelee Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita monipuolisissa alueen elinvoimaa edistävissä tehtävissä – yhdessä ja lähellä.
Sisä-Suomen elinvoimakeskus hoitaa mm. elinkeinoihin, osaamiseen, maahanmuuttoon, kotoutumiseen, maatalouteen, maaseudun kehittämiseen, liikenteeseen ja tienpitoon, alueidenkäyttöön ja luonnon monimuotoisuuteen liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sisä-Suomen elinvoimakeskus
Talvikauden kunnossapito Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä4.11.2026 12:23:42 EET | Tiedote
Maanteiden talvihoidon tavoitteena on pitää tiet liikennöitävässä kunnossa myös haastavissa sääolosuhteissa. Talvisin kelit voivat muuttua nopeasti, ja erityisesti lumisateet, liukkaus sekä lämpötilan vaihtelut voivat vaikuttaa tienpinnan kuntoon lyhyessä ajassa.
Pälkäneen rauniokirkon lasikate on valmistunut27.10.2026 10:43:08 EET | Tiedote
Pälkäneellä sijaitseva keskiaikainen Pyhän Mikaelin kirkkoraunio on saanut lasikatteen. Pälkäneen Rauniokirkon suojeluyhdistyksen toteuttama rakennushanke sai EU:n maaseuturahoitusta Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen kautta. Uusi lasikate suojaa arvokasta muinaismuistoa ja mahdollistaa sen monipuolisemman tapahtuma- ja matkailukäytön. Virallisia avajaisia vietetään keväällä 2027.
Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä siirrytään talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoituksiin 28.10.202626.10.2026 11:34:50 EET | Tiedote
Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen maanteillä otetaan käyttöön talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset 28.10.2026. Nopeusrajoitusmerkit vaihdetaan 30.10.2026 mennessä, ja uudet rajoitukset astuvat voimaan heti merkkien vaihduttua.
Ympäristöön liittyviä avustushakuja auki elinvoimakeskuksissa26.10.2026 09:11:01 EET | Tiedote
Elinvoimakeskuksissa avautuu 26.10.2026 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, saariston ympäristönhoitoon ja rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen. Hakuajat päättyvät 9.12.2026.
200 vuotta viriiliä elämää Pirkanmaalla – Tutustu Maggie-raakkuun näyttelyssä21.10.2026 09:57:24 EEST | Tiedote
Nokian ja Hämeenkyrön kirjastoihin marraskuussa saapuva ainutlaatuinen Rakastu raakkuun -näyttely esittelee Maggien, 200-vuotiaan selviytyjän ja Pirkanmaan vanhimman asukkaan. Se, selviääkö raakku täällä myös tulevaisuudessa, riippuu meistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

