Nieminen: Päiväkodin henkilöstön kielitaidon on oltava riittävällä tasolla – lasten kielen kehitys on turvattava
4.11.2026 08:31:21 EET | Perussuomalaisten eduskuntaryhmä | Tiedote
Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen on jättänyt 4. marraskuuta eduskunnalle toimenpidealoitteen varhaiskasvatuksen henkilöstön kielitaidon varmistamiseksi. Nieminen haluaa selvittää valtakunnallisen kielitaitovaatimuksen käyttöönottoa, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus oppia riittävän hyvää suomea tai ruotsia jo päiväkodissa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen on jättänyt keskiviikkona 4. marraskuuta eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään varhaiskasvatuksen henkilöstön suomen tai ruotsin kielen taitovaatimusten arvioimista ja valtakunnallisen kielitaitovaatimuksen käyttöönoton selvittämistä.
Lasten suomen ja ruotsin kielen taidosta sekä kielellisestä kehityksestä on viime vuosina herännyt huolta. Yhä useamman lapsen kotona puhutaan muuta kuin suomea tai ruotsia, ja myös englannin kielen käyttö lasten arjessa on lisääntynyt.
Nieminen muistuttaa, että varhaiskasvatuksella on keskeinen merkitys lapsen kielen kehitykselle. Päiväkodissa lapsi oppii uusia sanoja, harjoittelee vuorovaikutustaitoja ja saa valmiuksia myöhempää koulunkäyntiä varten.
– Varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on suuri vastuu lasten kielellisestä kehityksestä. Lapsi oppii kieltä kuuntelemalla, keskustelemalla ja jäljittelemällä aikuisia. Siksi on tärkeää, että henkilöstön suomen tai ruotsin kielen taito on riittävän hyvällä tasolla, Nieminen toteaa.
Erityisen tärkeää henkilöstön kielitaito on niiden lasten kohdalla, joiden kotona ei puhuta suomea tai ruotsia. Heille päiväkoti voi olla keskeinen paikka oppia yhteiskunnassa ja myöhemmin koulussa tarvittavaa kieltä.
Nieminen korostaa, ettei aloitteen tarkoituksena ole sulkea vieraskielisiä työntekijöitä varhaiskasvatuksen ulkopuolelle.
– Varhaiskasvatuksessa työskentelee paljon osaavia ja ammattitaitoisia ihmisiä eri kielitaustoista. Työntekijän äidinkieli ei ole ratkaiseva asia, vaan se, että hän hallitsee työssään tarvittavan kielen riittävän hyvin. Lasten kielellisen kehityksen tukeminen kuuluu olennaisena osana varhaiskasvatuksen tehtäviin.
Sosiaali- ja terveydenhuollossa työntekijöiltä edellytetään jo tehtävien hoitamiseen riittävää kielitaitoa. Niemisen mukaan myös varhaiskasvatuksessa on perusteltua selvittää, tarvitaanko nykyistä yhtenäisempiä ja selkeämpiä kielitaitovaatimuksia.
– Jokaisella lapsella pitää olla mahdollisuus oppia hyvää suomen tai ruotsin kieltä riippumatta siitä, mitä kieltä kotona puhutaan. Riittävä kielitaito on myös tärkeä osa koulutuksellista tasa-arvoa. Meidän on varmistettava, että varhaiskasvatus antaa jokaiselle lapselle mahdollisimman hyvät lähtökohdat koulupolulle, Nieminen painottaa.
Toimenpidealoitteessaan Nieminen esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin varhaiskasvatuksen henkilöstön riittävän suomen tai ruotsin kielen taidon varmistamiseksi ja selvittää valtakunnallisen kielitaitovaatimuksen käyttöönottoa varhaiskasvatuksessa.
Yhteyshenkilöt
Mira NieminenKansanedustajaPerussuomalaisten eduskuntaryhmä
Puh:+358503723500mira.nieminen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Finnair aloittaa lennot uusilta maakuntakentiltä – Liikenneministeri Ranne: "Nyt kaikki lentämään sinivalkoisin siivin!"4.11.2026 09:41:08 EET | Tiedote
Finnair on ilmoittanut aloittavansa markkinaehtoisen lentoliikenteen Kajaanin, Kemi-Tornion, Kokkola-Pietarsaaren, Jyväskylän ja Joensuun lentoasemilla vuonna 2028.
Perussuomalaiset: Opposition puheet ja teot ristiriidassa – ”Politiikallanne kansalaisten arjen kustannukset kasvaisivat”3.11.2026 14:42:20 EET | Tiedote
Perussuomalaiset kyseenalaistaa oppositiopuolueiden huolen suomalaisten pärjäämisestä, kun samaan aikaan opposition vaihtoehdot kurjistaisivat tavallisten kansalaisten tilannetta entisestään.
Kaisa Garedew: "Nollatoleranssi ja ennaltaehkäisevä päihdetyö ratkaisevia nuorten huumekuolemien vähentämiseksi"30.10.2026 11:55:15 EET | Tiedote
Viime vuonna huumekuolemien määrä saavutti uuden synkän ennätyksen. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedewin mukaan taustalla vaikuttaa Suomen liian sinisilmäinen suhtautuminen päihteisiin, mikä näkyy vahvasti myös vasemmiston vastuuttoman liberaaleissa päihdepoliittisissa linjauksissa.
Kaisa Garedew: “Perussuomalaisten ansiosta taksin ottaminen ei jatkossa enää ole venäläistä rulettia"27.10.2026 09:58:29 EET | Tiedote
Helsingin Sanomien eilisen artikkelin mukaan Helsingissä taksikuskien tekemät seksuaalirikokset ovat lisääntyneet merkittävästi vuonna 2018 voimaan tulleen Bernerin taksiuudistuksen jälkeen. Kun vuonna 2017 taksikuskien epäiltyjä seksuaalirikoksia oli kaksi, vuonna 2023 niitä oli jo 40. Helsingin Sanomien läpikäymistä tapauksista jokaisessa tekijä oli ulkomaalaistaustainen. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa, että takseilla täytyy pystyä kulkemaan Suomessa ilman, että tulee raiskatuksi ja huijatuksi.
Ministeri Ranne: Kaasu pohjaan Sundomin sillan rakentamisessa!26.10.2026 15:05:01 EET | Tiedote
Uusi Sundomin silta on ratkaiseva investointi, joka avaa tien koko Vaasan seudun teolliselle kasvulle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme