Talteen otetut kasvit palaavat pihoille ja katoille Asuntosäätiön Vuosaaren uudiskohteessa
4.11.2026 09:37:17 EET | Asuntosäätiö | Tiedote
Asuntosäätiön ja A-Kruunun uudiskohteiden pihoille ja katoille palautetaan ennen rakentamista talteen otettua kasvillisuutta Helsingin Vuosaaressa. Helsingin yliopisto seuraa kasvien selviytymistä ja tutkii, miten ratkaisuja voisi hyödyntää tulevissa rakennushankkeissa.

Asuntosäätiön asumisoikeuskohde ja A-Kruunun vuokrakohde rakentuvat parhaillaan Vuosaaren Kurkimoisioon, osoitteisiin Ensi parvi 3 ja 5. Tonteilta otettiin ennen rakentamista talteen reilut 700 puuta ja pensasta, yli 600 neliömetriä maanpohjakasvillisuutta sekä 630 kuutiometriä kasvualustaa. Kasvit ovat olleet kaksi vuotta niin sanotuissa väliaikaisissa kasvihotelleissa Nurmijärvellä, ja ne palautetaan talojen tutkimuskatoille ja pihoille rakentamisen edetessä.
”Haluamme rakentaa viihtyisiä ja kohtuuhintaisia koteja tiivistyvässä kaupunkiympäristössä niin, että myös luonnolle ja vehreydelle jää tilaa. Tämän hankkeen avulla saamme kokemusta siitä, millaisia ratkaisuja voimme hyödyntää tulevaisuudessa tukeaksemme luonnon monimuotoisuutta ja vehreitä asuinympäristöjä”, sanoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.
Tonteille on tähän mennessä palautettu hieman yli puolet talteen otetusta aluskasvillisuudesta sekä noin 100 puuta. Loput kasvit palautetaan katoille ja pihoille keväällä 2027.
”Kasvien palauttaminen vaatii erityistä suunnittelua ja tiivistä yhteistyötä, eikä yhtä laajaa kasvien uudelleenistuttamista ja poikkitieteellistä tutkimusta aiheen ympärillä ole tehty Suomessa tai missään päin maailmaa aiemmin. Katoilla kasvualustan on oltava riittävän syvä kasvien juurtumiselle, mutta samalla niin kevyt, ettei se kuormita liikaa katon rakenteita”, kertoo FM, ympäristöbiologi ja maisemasuunnittelija Taina Suonio.
Myös tontin kantoja, kiviä ja puunrunkoja hyödynnetään luonnon monimuotoisuuden tukemisessa sekä myös esimerkiksi pihan leikkivälineissä. Lahoava puu tarjoaa elinympäristöjä hyönteisille ja kumpuileva kasvualusta luo katoille erilaisia mikroilmastoja.
Rakennukset on sovitettu jyrkkään metsäiseen rinnemaastoon. Osa katoista on asukkaiden yhteisiä oleskelualueita hyötykasveineen, kasvihuoneineen ja viljelylaatikoineen. Lisäksi asuntojen lasitettujen parvekkeiden ulkopuolella on istutuslaatikoita asukkaiden käyttöön.
Asuntosäätiön 115 asumisoikeusasunnon lisäksi kortteliin valmistuu 121 vuokra-asuntoa A-Kruunulle. Asuntosäätiön ensimmäiset kodit valmistuvat alkuvuodesta 2027 ja loput keväällä 2027.
Hankkeen kehittäjänä ja KVR-urakoitsijana toimii Arkta Reponen Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Turkka Keravuori
rakennuttamisjohtaja
Asuntosäätiö
turkka.keravuori@asuntosaatio.fi
020 161 2272
Eini Karhumalja
viestintäpäällikkö
Asuntosäätiö
eini.karhumalja@asuntosaatio.fi
020 161 2449
Taina Suonio
FM, ympäristöbiologi, maisemasuunnittelija
taina.suonio@rmgardens.fi
040 4435 789
Linkit
Asuntosäätiö on yksi suurimmista kotimaisista asuinkiinteistöjen omistajista Suomessa. Kehitämme asumista sekä turvallisia, kestäviä ja kohtuuhintaisia asuinympäristöjä. Asuntosäätiöllä on eri puolilla Suomea 34 paikkakunnalla yli 18 000 kotia, joissa asuu lähes 32 00 asukasta. Suurin osa asunnoistamme on yleishyödyllisiä asumisoikeusasuntoja, mutta tarjoamme myös vuokra- ja omistusasuntoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot valmistuivat Espoon Leppävaaraan30.10.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Asuntosäätiön uusi asumisoikeuskohde on valmistunut Leppävaaran Säteriin vehreälle asuinalueelle. Leirimetsäntie 8:ssa sijaitseva uudiskohde koostuu kolmesta nelikerroksisesta kerrostalosta, joissa on yhteensä 57 asumisoikeuskotia. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Joka neljäs suomalainen kaipaa asumiseen yhteisöllisyyttä – keinutuoli on kotinostalgian ykkönen5.10.2026 14:43:34 EEST | Tiedote
Suomalaiset kaipaavat asumiseen menneiltä vuosikymmeniltä yhteisöllisyyttä. Asuntosäätiön tutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen ikävöi spontaania naapurikyläilyä ja lähes yhtä moni matalan kynnyksen naapuriapua. Kotinostalgia näkyy myös kodin esineissä, joista erityisellä lämmöllä muistellaan keinutuolia.
Asuntosäätiön 50 uutta asumisoikeusasuntoa valmistuivat Espoon uuteen Mårtensbron kaupunginosaan30.9.2026 09:02:02 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön kahdeksankerroksinen asumisoikeuskohde on valmistunut Espoonlahteen Mårtensbron uudelle asuinalueelle. Osoitteessa Kajuuttakuja 5 sijaitseva kohde on ensimmäinen Mårtensbrohon valmistunut uudiskohde. Kohteessa on yhteensä 50 asumisoikeusasuntoa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Tutkimus: Enemmistö suomalaisista kokee kohtuuhintaisen asumisen toteutuvan huonosti28.9.2026 15:22:34 EEST | Tiedote
Yli puolet suomalaisista kokee kohtuuhintaisen asumisen toteutuvan Suomessa huonosti. Osuus on kasvanut selvästi kahden viime vuoden aikana. Asuntosäätiön tutkimuksen mukaan asuminen vie enemmän rahaa kuin suomalaiset pitävät kohtuullisena. Samalla myös huoli asumiseen liittyvistä poliittisista päätöksistä on kasvussa.
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot valmistuivat Pirkkalaan27.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uusi kuusikerroksinen asumisoikeuskohde on valmistunut Pirkkalaan. Kohteessa on 37 asumisoikeusasuntoa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme