Asuntomessut Salossa toteutuu vuonna 2028 – kohteita on suunnitteilla useille alueille
4.11.2026 10:47:20 EET | Asuntomessut | Tiedote
Asuntomessut Salossa 2028 -hankkeen toinen tontinhakukierros on päättynyt. Hakemuksia saatiin eri puolille monipaikkaista Asuntomessut-kokonaisuutta. Kahden tontinhakukierroksen jälkeen Asuntomessukohteita on näillä näkymin toteutumassa yli kymmenen.

– Asuntomessut Salossa toteutuu suunnitellusti vuonna 2028. Meillä on lähdössä liikkeelle kiinnostavia hankkeita eri puolilla Saloa, ja kokonaisuus tulee todennäköisesti täydentymään vielä pian alkavan jatkuvan tontinhaun aikana, Asuntomessujen operatiivinen johtaja Timo Koskinen sanoo.
Salon Asuntomessujen uudenlainen konsepti, jossa korostuvat monipaikkaisuus sekä täydennys- ja korjausrakentaminen ovat herättäneet runsaasti mielenkiintoa.
– Tonttihaun aikana olemme huomanneet, että erityisesti valmiit ratkaisut kiinnostavat, oli kyse sitten omakotitaloista, kerrostaloista tai townhouse-ratkaisuista eli kaupunkipientaloista, kertoo Asuntomessut Salossa 2028 -projektipäällikkö Mervi Lehto.
– Seuraavaksi hakemukset siirtyvät Asuntomessujen laaturyhmän käsittelyyn. Nyt saapuneiden hakemusten ja ensimmäisen kierroksen valintojen perusteella voidaan todeta, että suunnitteilla näyttäisi olevan ilahduttavasti yli 10 kohdetta, jatkaa Lehto.
Asuntomessuille ehtii vielä mukaan
Asuntomessut Salossa 2028 -hankkeen rakennuttajaksi on edelleen mahdollista hakea mukaan. Jatkuva tonttihaku käynnistyy tammikuun 2027 alussa, jolloin hakemuksia käsitellään sitä mukaa kuin niitä saapuu. Asuntomessutontit Salossa mahdollistavat hyvin monenlaisia asumisen ratkaisuja.
Varsinaisten hakukierrosten jälkeen jäljellä olevat kohteet luovutetaan jatkuvan haun periaatteella. Asuntomessujen laaturyhmä käsittelee hakemuksia saapumisjärjestyksessä sen sijaan että kaikilla hakemuksilla on yksi yhteinen määräaika.
– Vielä on hyvin aikaa lähteä mukaan Salossa järjestettäville vuoden 2028 Asuntomessuille. Nyt kannattaa olla liikkeellä, jos oma koti Asuntomessualueella kiinnostaa, Koskinen sanoo.
Jatkuvan tontinhaun aikataulusta tiedotetaan erikseen heti, kun aikataulusta on päätetty. Asuntomessukohteiden rakentaminen alkaa keväällä 2027. Asuntomessut Salossa -tapahtuma järjestetään 7.7.–6.8. 2028.
Lisätiedot
Mervi Lehto, projektipäällikkö, Salon kaupunki
mervi.lehto@salo.fi
+358 50 449 7502
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arna GrymViestintäpäällikköOsuuskunta Suomen Asuntomessut
Puh:+358 40 511 2223arna.grym@asuntomessut.fiJoran HasensonToimitusjohtajaOsuuskunta Suomen Asuntomessut
Puh:0400 285 718joran.hasenson@asuntomessut.fiTietoja julkaisijasta
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.
Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.
Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut
Vanhaan pulpettitehtaaseen rakentuva loft-koti varmistui Asuntomessukohteeksi Saloon 202815.10.2026 14:12:27 EEST | Tiedote
Asuntomessuille Saloon 2028 on varmistunut kohde, jossa vanha pulpettitehdas saa uuden elämän loft-asuntoina. Koulukaluston kortteliin rakentuvasta 17 loft-asunnon kokonaisuudesta messuilla esitellään useampia kohteita, mukaan lukien rakennuttaja Henri Niemisen oma koti. Kohde tuo monipaikkaiseen Asuntomessut-tapahtumaan historiallisen teollisuusympäristön, korjausrakentamista ja uudenlaista kaupunkiasumista. Samalla Salon kaupunki ja Asuntomessut etsivät samassa korttelissa sijaitsevalle Asuntomessutontille rakentajia toteuttamaan omia asumisen ratkaisujaan. Tonttihaku on avoinna lokakuun loppuun asti.
Asuntomessut uudistuu Pickala Rock Resortissa – korkeatasoiset kodit ja uudenlainen tapahtumakokonaisuus esittäytyvät ensi kesänä Siuntiossa25.9.2026 08:29:28 EEST | Tiedote
Vuoden 2027 Asuntomessut järjestetään Pickala Rock Resortissa Siuntiossa 16.7.–15.8.2027. Tuttu Asuntomessut-tapahtuma saa uudenlaisen ympäristön, jossa korkeatasoiset kodit, ainutlaatuiset maisemat ja monipuolinen ohjelmasisältö muodostavat uudenlaisen tapahtumakokonaisuuden.
Asuntomessut Lempäälässä päättyi – kävijämäärä kasvoi selvästi viime vuodesta11.8.2026 10:26:49 EEST | Tiedote
Asuntomessut Lempäälässä päättyi sunnuntaina 9. elokuuta. Kuukauden mittainen tapahtuma keräsi alustavan laskennan mukaan noin 87 000 kävijää, mikä on yli 30 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin Oulussa. Vaikka ennen tapahtumaa asetetusta 100 000 kävijän tavoitteesta jäätiin hieman, järjestäjät ovat erittäin tyytyväisiä tapahtuman onnistumiseen.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala ja Helsingin pormestari Daniel Sazonov vierailivat Asuntomessuilla Lempäälässä6.8.2026 15:37:22 EEST | Tiedote
Ministeri Multala ja pormestari Sazonov sekä joukko politiikan ja rakennusalan vaikuttajia tutustuivat Asuntomessuihin Lempäälässä tiistaina 4.8. Vierailulla huomio kiinnittyi erityisesti pientaloasumisen kysyntään, asuinalueiden suunnitteluun ja rakentamisen ilmastoviisaisiin ratkaisuihin. Asuntomessut Lempäälässä on avoinna vielä sunnuntaihin 9. elokuuta saakka.
Vielä ehdit Asuntomessuille – viimeinen messuviikko käynnistyi Lempäälässä3.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Asuntomessujen viimeinen viikko on käynnistynyt Lempäälässä. Suomen suurin asumisen, rakentamisen ja sisustamisen kesätapahtuma on avoinna enää tämän viikon ajan, joten nyt on viimeinen mahdollisuus tutustua tämän vuoden messukohteisiin ja ainutlaatuiseen messualueeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme