Ikääntyneiden pitäisi saada apua kotiin jo ennen kuin avusta tulee välttämättömyys
4.11.2026 11:10:14 EET | Loistohoiva Oy | Tiedote
Lokakuussa varmistunut kotitalousvähennyksen korotus parantaa varhaisessa vaiheessa kotiin tuotavien palvelujen taloudellista saavutettavuutta. Loistohoiva pitää muutosta tärkeänä askeleena oikeaan suuntaan, mutta muistuttaa, että vielä muutama vuosi sitten kotitalous- ja hoivapalveluista sai huomattavasti nykyistä suuremman vähennyksen. Kyse ei ole vain veroedusta, vaan ihmisten mahdollisuudesta saada tarvitsemaansa apua ajoissa.
Verohallinto tiedotti lokakuussa kotitalousvähennyksen korotuksesta vuosille 2026–2027. Muutos tulee voimaan takautuvasti vuoden 2026 alusta. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousee 1 600 eurosta 2 100 euroon henkilöltä ja yritykseltä ostettavan työn vähennysprosentti 35 prosentista 40 prosenttiin. Kahden henkilön taloudessa vähennyksen enimmäismäärä on siten yhteensä 4 200 euroa vuodessa.
Pienikin apu voi tukea kotona pärjäämistä
Loistohoivassa korotus otetaan ilolla vastaan. Avun tarve ei aina tarkoita päivittäistä kotihoitoa tai suurta palvelukokonaisuutta. Jo muutaman tunnin säännöllinen apu viikoittain tai muutaman kerran kuukaudessa esimerkiksi kodinhoidossa, henkilökohtaisissa toimissa, asioinnissa tai ulkoilussa voi helpottaa arkea ja tukea toimintakykyä sekä kotona asumista.
Loistohoivan mukaan apua olisi tärkeää pystyä hankkimaan jo ennen kuin arjessa pärjääminen on merkittävästi vaikeutunut. Kun palvelun todellinen kustannus pienenee, myös kynnys avun vastaanottamiseen voi madaltua.
– Näemme työssämme päivittäin, miten suuri merkitys oikea-aikaisella avulla voi olla. Kun ikääntynyt saa tukea ajoissa, turvallinen ja oman näköinen elämä omassa kodissa voi jatkua pidempään. Samalla myös läheisten huoli helpottuu, kertoo Loistohoivan palvelupäällikkö Meiju Paajanen.
Korotus on tervetullut, mutta aiemmasta tasosta ollaan vielä kaukana
Vaikka nyt tehty korotus on hyvä uutinen, kotitalous- ja hoivapalvelujen kotitalousvähennys jää edelleen selvästi muutaman vuoden takaisesta tasosta.
Vuosina 2022–2024 kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä sai kotitalousvähennystä enintään 3 500 euroa henkilöltä, ja yritykseltä ostetun työn vähennysprosentti oli 60 prosenttia. Nyt vuosiksi 2026–2027 vahvistettu 2 100 euron enimmäismäärä ja 40 prosentin vähennys jäävät korotuksesta huolimatta selvästi tästä tasosta.
– Olemme aidosti iloisia siitä, että kotitalousvähennyksen suunta kääntyi jälleen ylöspäin. Samalla on hyvä muistaa, että nyt tehty korotus palauttaa vasta osan muutaman vuoden takaisesta tasosta. Toivomme, että kehitys jatkuu samaan suuntaan myös tulevina vuosina, sanoo Jyrki Palomäki, Loistohoivan toimitusjohtaja.
Varhaisen tuen pitäisi olla yhä useamman saavutettavissa
Loistohoivassa kotitalousvähennystä tarkastellaan ennen kaikkea palvelujen saavutettavuuden näkökulmasta. Ikääntymisen mukanaan tuoma avun tarve ei katso tulotasoa, mutta mahdollisuudet ostaa tarvittavaa apua itse vaihtelevat suuresti.
Julkinen kotihoito on tärkeä turvaverkko silloin, kun ikääntynyt tarvitsee säännöllistä apua arjessa. Kotihoidon saaminen perustuu palvelutarpeen arviointiin, ja esimerkiksi Helsingin kaupungin mukaan kotihoitoa voi saada, kun henkilö ei pärjää kotona itsenäisesti tai läheistensä avulla. Yksityisillä palveluilla voidaan täydentää julkisia palveluja ja tuoda apua arkeen jo aikaisemmassa vaiheessa, kun tuen tarve on vielä pientä. Tällöin palvelulla voidaan tukea ja ylläpitää toimintakykyä sekä parhaimmillaan siirtää raskaamman avun tarvetta myöhemmäksi.
– Pidämme tärkeänä, että apua olisi mahdollista saada jo ennen kuin arjessa pärjääminen on merkittävästi vaikeutunut. Pienikin määrä oikea-aikaista tukea voi helpottaa arkea, ylläpitää toimintakykyä ja tuoda turvallisuuden tunnetta. Siksi varhaiseen tukeen perustuvan kotiin hankittavan avun ei pitäisi jäädä kiinni ihmisen tulotasosta, Palomäki toteaa.
Kotitalousvähennys ei kuitenkaan yksin ratkaise kaikkein pienituloisimpien mahdollisuutta hankkia yksityisiä palveluja. Siksi Loistohoiva näkee kotitalousvähennyksen yhtenä tärkeänä keinona täydentää julkista palvelujärjestelmää ja tehdä varhaisemmasta, kevyemmästä tuesta saavutettavampaa nykyistä useammalle. Sen rinnalle tarvitaan myös muita ratkaisuja, joilla yhä useammalla olisi tulotasosta riippumatta mahdollisuus saada oikea-aikaista tukea. Tavoitteena tulisi olla, että apua voidaan saada jo silloin, kun pienelläkin tuella voidaan ylläpitää toimintakykyä ja tukea turvallista kotona asumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iita MastiainenKasvujohtajaLoistohoiva Oy
Puh:0449937987iita.mastiainen@loistohoiva.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Loistohoiva Oy
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme