Museovirasto

Tilastokortit vuoden 2025 Museotilastoista on julkaistu

4.11.2026 11:52:12 EET | Museovirasto | Tiedote

Jaa

Museovirasto on julkaissut uuden ilmeen saaneet Tilastokortit, jotka esittelevät kootusti vuoden 2025 Museotilaston lukuja. Tilastokortit on julkaistu suomeksi ja ruotsiksi. Lisäksi tilastoluvuista on koottu englanninkielinen tiivistelmä.

Vuonna 2025 Suomen ammatillisesti hoidetuissa  museoissa tilastoitiin yhteensä 8 443 758 museokäyntiä,  mikä on lähes saman verran kuin vuotta aikaisemmin (v.  2024 käyntiluvut olivat 8 451 369). Museokäynnit ovat  viime vuonna pysyneet huippulukemissa, ja museoiden  suosio jatkuu vahvana. Kuva: Museotilasto, Museovirasto

Museoviraston vuosittain kokoama Museotilasto kertoo kehityksestä muun muassa museoiden yleisötoiminnassa, kokoelmissa ja niiden hallinnassa, taloudessa sekä henkilössä.

”Museoalan organisaatioiden tekemien päätösten tulee perustua tietoon. Erityisesti strategisia päätöksiä tehtäessä on ensisijaista tietää, mihin suuntaan pitkän aikavälin kehitys vie ja missä tilanteessa kunkin organisaation toiminta on suhteessa verrokkeihin. Tämä olisi museoille mahdotonta ilman koko ammatillisen museosektorin kattavaa Museotilastoa”, Museoviraston pääjohtaja Kimmo Levä sanoo.

Levää kiinnostaa tilastoissa erityisesti, millainen omien tulojen, maksullisten kävijöiden, verkossa julkaistujen digitoitujen aineistojen sekä kiinteistö- ja henkilöstömenojen kehitys on sektorilla ollut. 

Tilastokortit kokoavat museovuoden keskeisimmät tunnusluvut 

Kaikki tilastokortit on julkaistu Museotilasto.fi-verkkosivuilla suomeksi ja ruotsiksi. 

Vuoden 2025 Tilastokorttien lisäksi Museotilasto-sivun verkkopalvelusta voi hakea tilastotietoa Suomen ammatillisesti hoidettujen museoiden toiminnasta, taloudesta ja henkilöstöstä.

Vuoden 2025 Tilastokortit: 

  • Tilastokortti 1/2025: Suomen museot 2025 
  • Tilastokortti 2/2025: Museokäynnit vuonna 2025 
  • Tilastokortti 3/2025: Museoiden talous 2025 
  • Tilastokortti 4/2025: Museoiden henkilökunta 2025 
  • Tilastokortti 5/2025: Museoiden yleisöpalvelut 2025 
  • Tilastokortti 6/2025: Museoiden kokoelmat 2025 
  • Statistics card 7/2025: Finnish museums 2025: Facts and Figures
     
Verkkopalvelusta löytyvät tilastojulkaisut vuosilta 2007–2015, Tilastokortit vuosilta 2016–2025 sekä CC BY 4.0 -lisenssillä julkaistut taulukot vuosilta 2007–2025. 

Museoviraston vuosittain kokoama Museotilasto perustuu museoiden tilastokyselyn kautta antamiin vastauksiin, ja sen tavoitteena on antaa mahdollisimman luotettava yleiskuva maamme ammatillisesta museotoiminnasta. Vuoden 2025 tilastokysely lähetettiin 154 ammatillisesti hoidetulle museolle. Lähes kaikki museot vastasivat kyselyyn vähintään osittain. 

Museokäyntien määrä pysyi korkealla tasolla

Vuonna 2025 museokäyntejä tilastoitiin yli 8,4 miljoonaa, mikä on lähes sama luku kuin vuotta aikaisemmin. Museotilastossa käynniksi lasketaan käynnit näyttelyihin tai museon järjestämiin tapahtumiin museon omissa tiloissa.  

Museoiden käyntiluvut ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa yli 50 prosenttia. Koronarajoitusten vuoksi vuosina 2020 ja 2021 museoiden käyntimäärät laskivat tilapäisesti alle 4,5 miljoonaan, mutta rajoitusten hellittäessä vuonna 2022 yleisöt löysivät nopeasti takaisin museoihin, ja käyntiluvut kasvoivat uusiin ennätyslukemiin. Käyntimäärät osoittavat museoiden säilyttäneen asemansa yleisöjä kiinnostavana vapaa-ajan ja kulttuurin palveluna.  

Museokäynneistä noin 57,4 prosenttia oli maksettuja käyntejä (sisältää myös Museokortilla tehdyt käynnit). Erityisesti maksettujen asiakkaiden määrä on kasvanut reilusti viime vuosina. Tämä näkyy museoiden pääsymaksutuloissa, jotka olivat yhteensä 41,5 miljoonaa euroa. Kymmenen vuoden aikana museoiden pääsymaksutulot ovat nousseet reilulla 27 miljoonalla, mikä tarkoittaa 186 prosentin kasvua.  

Suomen 154 ammatillista museota ylläpitivät yhteensä 329 yleisölle avoinna olevaa museokohdetta. Museokohteissa vierailtiin keskimäärin 26 891 kertaa. Vuonna 2025 viisi suosituinta museokohdetta keräsivät yhteensä lähes 1,6 miljoonaa käyntiä: 

  • Ateneumin taidemuseo (507 881) 
  • Helsingin kaupunginmuseo (325 713) 
  • Nykytaiteen museo Kiasma (274 394) 
  • Vapriikki (245 692) 
  • Luonnontieteellinen museo (243 752) 

    Avainsanat

    Yhteyshenkilöt

    Erikoisasiantuntija Anu Niemelä, puh. 0295 33 6015, etunimi.sukunimi@museovirasto.fi
    Erikoisasiantuntija Anna Alavuotunki, puh. 0295 33 6019, etunimi.sukunimi@museovirasto.fi

    Kuvat

    Ammatillisesti hoidettujen museoiden rahoitus perustuu  pääosin julkiseen rahoitukseen. Vuonna 2025 museoiden  menoista noin 68,4 % rahoitettiin valtion ja kuntien  rahoituksella. Loput rahoituksesta muodostuvat museoiden oman toiminnan tuloista ja muista avustuksista. Vuonna 2025 ammatillisesti hoidettujen museoiden  kokonaismenot olivat yhteensä 343,4 miljoonaa euroa  (n = 150). Kokonaismenot koostuvat palkkausmenoista,  kiinteistömenoista, kokoelmahankintamenoista ja  muista menoista. KUva: Museotilasto, Museovirasto

    Lataa
    Vuonna 2025 Suomen ammatillisesti hoidetuissa  museoissa tilastoitiin yhteensä 8 443 758 museokäyntiä,  mikä on lähes saman verran kuin vuotta aikaisemmin (v.  2024 käyntiluvut olivat 8 451 369). Museokäynnit ovat  viime vuonna pysyneet huippulukemissa, ja museoiden  suosio jatkuu vahvana. Kuva: Museotilasto, Museovirasto
    Vuonna 2025 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 8 443 758 museokäyntiä, mikä on lähes saman verran kuin vuotta aikaisemmin (v. 2024 käyntiluvut olivat 8 451 369). Museokäynnit ovat viime vuonna pysyneet huippulukemissa, ja museoiden suosio jatkuu vahvana. Kuva: Museotilasto, Museovirasto
    Lataa
    Museoiden käyntiluvut lähtivät selvään kasvuun vuonna  2016. Muutamassa vuodessa museokäyntiluvut kasvoivat  5,6 miljoonasta 7,6 miljoonaan. Vuosina 2020 ja 2021  koronarajoitukset romahduttivat museoiden käyntimäärät  alle 4,5 miljoonaan. Koronarajoitusten hellittäessä vuonna  2022 yleisöt löysivät nopeasti takaisin museoihin, ja  käyntiluvut kasvoivat uusiin ennätyslukemiin. Kuva: Museotilasto, Museovirasto

    Linkit

    Museovirasto Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.

    Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

    Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

    Lue lisää julkaisijalta Museovirasto

    Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

    Tutustu uutishuoneeseemme
    World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye