Parainen näyttää mallia digitalisaatiossa
29.5.2026 10:08:41 EEST | Paraisten kaupunki | Artikkeli
Digitalisaatio ja teknologian kehitys ottavat harppauksia niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Tekoälyn käytön yleistyessä, on digitaalisten ratkaisujen ymmärtäminen ja osaaminen arvokasta valuuttaa, johon Paraisilla kannustetaan nuoresta pitäen.

Kaikki alkaa jo peruskoulusta. Tämä taitaa olla itsestäänselvä asia oli kyseessä sitten lukeminen, kirjoittaminen taikka kimurantit matemaattiset yhtälöt. Kehittyvä ja digitalisoituva yhteiskunta vaatii kuitenkin jo yhä nuorempia kansalaisia kouluttautumaan myös digitaalisen ympäristön koukeroihin. Siksi Paraisten kouluilla on ollut jo hyvän tovin tarkat suunnitelmat modernin oppimisympäristön luomiseksi. Sivistyspuolen atk-suunnittelija Sebastian Ducander valottaa opinpolkujemme digiratkaisuja.
– Paraisilla meillä on it-pedagogi, jonka vastuulla on ohjata sekä oppilaita että opettajia digitaalisten apuvälineiden ja digitaalisten oppimisympäristöjen pedagogisessa käytössä. It-pedagogi koordinoi yhdessä it-yksikön kanssa tietokoneiden hankintaa kouluille sekä tablettien hankintaa varhaiskasvatukseen, Ducander kertoo.
Paraisten kouluilla on oma digitaalinen oppimispolku, Paraisten digipolku. Se ulottuu aina varhaiskasvatuksesta 9. luokalle. Digipolku on jaettu kolmeen osaan: medialukutaitoon, digitaaliseen osaamiseen ja ohjelmointiin.
Digipolun puitteissa opettajat vastaavat medialukutaidon opettamisesta ja digitaalisesta osaamisesta, kun taas it-pedagogi vastaa ohjelmoinnista. It-pedagogi vierailee kaikissa peruskoulun luokissa ohjelmoimassa yhdessä oppilaiden kanssa. Luokilla 3–8 opetellaan lohko-ohjelmointia eri vaikeustasoilla.
– 9. luokalla siirrytään tekstipohjaiseen ohjelmointiin. Ohjelmoimme kaksi tuntia per luokka vuosittain, Ducander kertoo
Kaluston puolesta Paraisilla on käytössä 1:1-malli kouluissa. Tämä tarkoittaa, että jokaisella oppilaalla on oma henkilökohtainen tietokoneensa ja jokaisella opettajalla on oma tietokone työvälineenään. Lisäksi käytössä on useita digitaalisia oppimateriaaleja ja oppimissovelluksia vuosiluokasta riippuen.
– Varhaiskasvatuksessa suhde on hieman pienempi niin, että yhtä tablettia jakaa kolme lasta, Ducander avaa.
Data ajaa hallinnon toimintaa
Digitalisaatio on tärkeä osa myös kaupungin hallinnon kehittämistä. Paraisten kaupungin talous- ja hallintojohtaja Petra Palmroosin mukaan saaristokaupungissa vallitsee määrätietoinen ilmapiiri automaatioon ja digitalisaatioon liittyen.
– Työskentelemme määrätietoisesti ja kehittämisorientoituneesti digitalisaation ja automaation parantamiseksi ja laajentamiseksi kaupungin prosesseissa ja palveluissa, Palmroos toteaa.
Digitalisaatio ja automaatio mahdollistavat sen, että kaupungin resursseja voidaan käyttää tehokkaasti samalla kun saavutetaan nykypäivän modernilta kaupungilta edellytettävä sulavuus. Digitalisaatio tekee myös kaupungin palveluista helpommin saavutettavia kaikille niitä tarvitseville, ajasta ja paikasta riippumatta.
Kaupungin hallinnon IT-ratkaisut ovat viime vuosina ottaneet suuria harppauksia eteenpäin, eikä tahti näytä hidastuvan. Digitaalisten prosessien ja automaation käytön jatkuva kehittäminen antaa kaupungille paremmat lähtökohdat päätöksentekoon ja palveluiden tuottamiseen.
Palmroos kertoo, että perjantaina kaupunki osallistuu tapahtumaan, jossa hän esittelee muille Suomen kunnille kaupungin digitaalisen johtamisjärjestelmän käyttöä.
– Paraisten kaupungilla on ilo tulla pyydetyksi kertomaan muille kunnille ja ohjelmistotoimittajille siitä, miten toteutamme näitä asioita omassa kaupungissamme – se on aina yhtä mukavaa, Palmroos toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petra PalmroosTalous- ja hallintojohtaja
Puh:+358408397170petra.palmroos@pargas.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Paraisten kaupunki
Pargas utvecklar biblioteken – mer utrymme för verksamhet och service4.11.2026 09:07:55 EET | Nyheter
Pargas stad fortsätter utveckla sina bibliotek som mötesplatser och servicepunkter för invånarna. Bibliotekens verksamhet breddas, samtidigt som fler av stadens tjänster samlas i anslutning till biblioteken. I Pargas centrum planeras dessutom en omfattande förnyelse av stadshusets första våning, där biblioteket får mer utrymme för verksamhet, möten och evenemang.
Parainen kehittää kirjastoja – enemmän tilaa toiminnalle ja palveluille4.11.2026 09:07:55 EET | Uutinen
Paraisten kaupunki jatkaa kirjastojen kehittämistä kuntalaisten kohtaamispaikkoina ja palvelupisteinä. Kirjastojen toimintaa laajennetaan, ja samalla yhä useampia kaupungin palveluja keskitetään kirjastojen yhteyteen. Paraisten keskustassa suunnitellaan lisäksi kaupungintalon ensimmäisen kerroksen laajaa uudistusta, jonka ansiosta kirjasto saa lisää tilaa toiminnalle, kohtaamisille ja tapahtumille.
Internationella VM-tävlingar för brandkårsungdomar planeras till Pargas år 202822.10.2026 10:11:47 EEST | Pressmeddelande
Internationella världsmästerskap för brandkårsungdomar planeras att ordnas i Pargas den 23–30 juli 2028. Till evenemanget väntas sammanlagt omkring 800 ungdomar, domare och andra medlemmar av delegationerna från olika länder, främst från Europa.
Paraisille suunnitteilla kansainväliset palokuntanuorten MM-kilpailut vuonna 202822.10.2026 10:11:47 EEST | Tiedote
Paraisilla suunnitellaan järjestettäväksi kansainväliset palokuntanuorten maailmanmestaruuskilpailut 23.–30. heinäkuuta 2028. Tapahtumaan odotetaan yhteensä noin 800 nuorta, tuomaria ja muuta delegaatioiden jäsentä eri maista, pääasiassa Euroopasta.
Pargas vill ta en starkare roll i Åboregionens näringslivsutveckling22.10.2026 08:56:54 EEST | Pressmeddelande
Pargas stadsstyrelse behandlar vid sitt sammanträde den 26 oktober ett förslag om att staden ska bli delägare i det regionala näringslivsbolaget Business Turku Oy. Syftet är att stärka Pargas möjligheter att påverka utvecklingen av näringslivet i Åboregionen och samtidigt stöda stadens strategiska mål att växa som en del av regionens gemensamma arbetsmarknads- och ekonomiområde. Det slutliga beslutet fattas av stadsfullmäktige.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme