Blanka-kirjastot siirtyvät valtakunnalliseen E-kirjastoon vuonna 2027
10.6.2026 10:30:30 EEST | Paraisten kaupunki | Tiedote
Blanka-kirjastot (Kemiönsaari ja Parainen) liittyvät valtakunnalliseen E-kirjastoon 1.1.2027 alkaen. Samalla Blanka-kirjastojen nykyiset e-kirjapalvelusopimukset, Biblio ja Ellibs, päättyvät vuoden 2026 lopussa.

Yhteiseen e-valikoimaan jäävät digilehtipalvelu PressReader, elokuvien suoratoistopalvelu Cineast, taidemusiikkipalvelut Naxos Video Library ja Naxos Music Library sekä klassikkoteosten äänikirjapalvelu Naxos Spoken Word Library.
Kansalliskirjaston ja yleisten kirjastojen yhdessä tuottama kuntien yhteinen E-kirjasto avattiin kaksi vuotta sitten, ja alussa mukana oli noin 70 % Suomen kunnista. E-kirjastoon on liittynyt tällä hetkellä 280 kuntaa ja palvelun piirissä on 97 % suomalaisista. Toimivan valtakunnallisen E-kirjaston rakentaminen on vaatinut vuosien kehitystyötä. Kemiönsaaren kirjasto on osallistunut aktiivisesti palvelun kehittämiseen muun muassa ruotsinkielisen aineiston työryhmässä.
– Vuonna 2024 Blanka-kirjastot päättivät kuitenkin jäädä pois hankkeen ensimmäisestä vaiheesta ja odottaa palvelun kehittymistä monipuolisemmaksi paikallisen asiakaskunnan tarpeet huomioiden, kertoo Kemiönsaaren kirjastotoimenjohtaja Paula Puikko-Laakso.
– Päätös oli mielestämme hyvä, sillä kahden vuoden aikana valtakunnallinen E-kirjasto on kehittynyt merkittävästi. Se on esimerkiksi solminut sopimuksia ruotsinkielisen aineiston kustantajien kanssa. Lisäksi sovelluksen rinnalle pilotoidaan parhaillaan selainkäyttöliittymää, sanoo Paraisten kirjastopäällikkö Tapani Häkkinen.
Syksyn aikana kirjastojen henkilökunta kouluttautuu uuden palvelun käyttöön ja valmistautuu opastamaan asiakkaita heti vuoden alussa.
Suurin muutos asiakkaan näkökulmasta on E-kirjastoon kirjautuminen, joka edellyttää vahvaa tunnistautumista. Nykyisiin e-palveluihin, Biblioon ja Ellibsiin, kirjaudutaan kirjastokortilla ja PIN-koodilla.
– Sekä Blanka-kirjastoissa että valtakunnallisesti e-kirjojen osuus lainoista on alle kolme prosenttia, joten muutos koskee suoraan vain osaa asiakkaista. Toisaalta olisi hienoa, jos yhä useampi innostuisi kokeilemaan e-aineistoa fyysisen aineiston rinnalla, toteavat Häkkinen ja Puikko-Laakso.
Kemiönsaaren ja Paraisten kirjastot tiedottavat siirtymän etenemisestä. Ajantasaiset tiedot löydät Blanka-verkkokirjastosta osoitteessa blanka.fi sekä kirjastojen somekanavista. Lisätietoja E-kirjastosta on saatavilla Kansalliskirjaston verkkosivuilla. www.kansalliskirjasto.fi/fi/e-kirjasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani HäkkinenBibliotekschef
Tapani.Hakkinen@pargas.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Paraisten kaupunki
Pargas utvecklar biblioteken – mer utrymme för verksamhet och service4.11.2026 09:07:55 EET | Nyheter
Pargas stad fortsätter utveckla sina bibliotek som mötesplatser och servicepunkter för invånarna. Bibliotekens verksamhet breddas, samtidigt som fler av stadens tjänster samlas i anslutning till biblioteken. I Pargas centrum planeras dessutom en omfattande förnyelse av stadshusets första våning, där biblioteket får mer utrymme för verksamhet, möten och evenemang.
Parainen kehittää kirjastoja – enemmän tilaa toiminnalle ja palveluille4.11.2026 09:07:55 EET | Uutinen
Paraisten kaupunki jatkaa kirjastojen kehittämistä kuntalaisten kohtaamispaikkoina ja palvelupisteinä. Kirjastojen toimintaa laajennetaan, ja samalla yhä useampia kaupungin palveluja keskitetään kirjastojen yhteyteen. Paraisten keskustassa suunnitellaan lisäksi kaupungintalon ensimmäisen kerroksen laajaa uudistusta, jonka ansiosta kirjasto saa lisää tilaa toiminnalle, kohtaamisille ja tapahtumille.
Internationella VM-tävlingar för brandkårsungdomar planeras till Pargas år 202822.10.2026 10:11:47 EEST | Pressmeddelande
Internationella världsmästerskap för brandkårsungdomar planeras att ordnas i Pargas den 23–30 juli 2028. Till evenemanget väntas sammanlagt omkring 800 ungdomar, domare och andra medlemmar av delegationerna från olika länder, främst från Europa.
Paraisille suunnitteilla kansainväliset palokuntanuorten MM-kilpailut vuonna 202822.10.2026 10:11:47 EEST | Tiedote
Paraisilla suunnitellaan järjestettäväksi kansainväliset palokuntanuorten maailmanmestaruuskilpailut 23.–30. heinäkuuta 2028. Tapahtumaan odotetaan yhteensä noin 800 nuorta, tuomaria ja muuta delegaatioiden jäsentä eri maista, pääasiassa Euroopasta.
Pargas vill ta en starkare roll i Åboregionens näringslivsutveckling22.10.2026 08:56:54 EEST | Pressmeddelande
Pargas stadsstyrelse behandlar vid sitt sammanträde den 26 oktober ett förslag om att staden ska bli delägare i det regionala näringslivsbolaget Business Turku Oy. Syftet är att stärka Pargas möjligheter att påverka utvecklingen av näringslivet i Åboregionen och samtidigt stöda stadens strategiska mål att växa som en del av regionens gemensamma arbetsmarknads- och ekonomiområde. Det slutliga beslutet fattas av stadsfullmäktige.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme