Tutkimus: Potilaan ääni ei aina tule kuulluksi psykiatrisessa hoidossa
25.6.2026 06:11:00 EEST | Potilasvakuutuskeskus | Tiedote
Psykiatrisessa sairaalahoidossa potilaan mahdollisuus osallistua oman hoitonsa suunnitteluun ja päätöksentekoon on keskeinen osa potilasturvallisuutta. Potilasvakuutuskeskuksen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että osa potilaista kokee jäävänsä ulkopuolelle hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa.

Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tuoreessa tutkimuksessa aineistona käytettiin psykiatrisessa sairaalahoidossa olleiden potilaiden tekemiä potilasvahinkoilmoituksia vuosilta 2010–2021 ja niistä annettuja korvauspäätöksiä. Aineistoa tarkasteltiin potilaan hoitoon osallistumisen näkökulmasta, ja tuloksissa korostuivat potilaiden kokemukset itsemääräämisoikeutta rajoittavista toimenpiteistä sekä erilaisista kommunikaatioon liittyvistä puutteista.
- Potilaat kuvasivat toistuvasti kokemuksia siitä, etteivät he saaneet riittävästi tietoa hoidostaan tai päässeet osallistumaan itseään koskeviin päätöksiin. Tämä on merkittävä havainto, koska osallisuus on keskeinen osa turvallista hoitoa, kertoo väitöskirjatutkija Reija Antikainen.
Myös lääkehoitoon liittyvät kysymykset korostuivat aineistossa. Potilaat kokivat, ettei heille kerrottu riittävästi lääkehoidosta, heidän näkemyksiään ei huomioitu, ja lääkehoitoa toteutettiin tai uhattiin toteuttaa heidän tahdostaan riippumatta.
- Hoitotyössä huomiota tulisi kiinnittää potilaan arvostavaan kohtaamiseen. Potilaan osallistuminen voidaan mahdollistaa kuuntelemalla, huomioimalla potilaan mielipide, antamalla tietoa ja motivoimalla potilasta päätöksentekoon, Antikainen sanoo.
Suomessa potilaalla on lain turvaama oikeus saada ymmärrettävää tietoa omasta hoidostaan sekä osallistua hoitoa koskevaan päätöksentekoon mahdollisuuksiensa mukaan. Psykiatrisen hoidon erityispiirteet, kuten vakava psyykkinen sairaus tai rajoitustoimenpiteet, voivat toisinaan vaikeuttaa osallistumista. Ymmärrys omasta hoidosta lisää turvallisuuden tunnetta.
- Kiire ja resurssien puute saattavat vaikuttaa siihen, että potilaita ei oteta yhteistyöhön, vaikka terveydenhuollon vähentyneiden resurssien vuoksi potilaiden sitouttaminen hoitoon on erityisen tärkeää. Myös organisaation tuen puute ja kielteiset asenteet voivat vaikuttaa siihen, kuinka hyvin potilaat osallistetaan hoitoon, Antikainen arvioi.
Jos potilas on tyytymätön hoitoonsa, hän voi tehdä muistutuksen kyseiseen hoitoyksiköön tai kantelun valvontaviranomaiselle. Korvausta hoidossa aiheutuneesta henkilövahingosta voi hakea tekemällä vahinkoilmoituksen Potilasvakuutuskeskukselle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot tutkimuksesta:
Väitöskirjatutkija, TtM, sh, Reija Antikainen, Itä-Suomen yliopisto
040 7303 989
reija.antikainen@uef.fi
Riikka Luomanpääviestinnän asiantuntija
Puh:040 922 5586riikka.luomanpaa@vakuutuskeskus.fiViestintä
Arkisin yleensä klo 9–15.
Kuvat

Linkit
Potilasvakuutuskeskus lyhyesti
Potilasvakuutuskeskus (PVK) käsittelee kaikki Suomessa annettua terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat potilasvahinkoilmoitukset. PVK ratkaisee potilasvahinkoja koskevan lainsäädännön perusteella, onko kyseessä korvattava potilasvahinko, ja maksaa korvaukseen oikeutetulle lain mukaiset korvaukset. PVK toimii potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten turvana ja tuottaa potilasvahingoista tietoa terveydenhuollon ja vakuutusyhtiöiden toiminnan sekä potilasturvallisuustyön tueksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Potilasvakuutuskeskus
Juurihoidossa instrumentin katkeaminen on yleisin vahinkoilmoituksen syy – johtaa harvemmin korvauksiin4.11.2026 06:17:00 EET | Tiedote
Potilasvakuutuksesta korvataan vuosittain noin sata juurihoitoon liittyvää potilasvahinkoa. Yleisin ilmoituksen aihe on instrumentin katkeaminen, mutta vakavimmat vahingot liittyvät hampaan seinämän vaurioitumiseen tai huuhteluaineen pääsyyn juurikanavan ulkopuolelle. Tuore röntgenkuva ja hampaan anatomian huolellinen arviointi osana hoitosuunnitelmaa auttavat ehkäisemään vahinkoja.
Hammasimplantti vaatii elinikäistä ylläpitohoitoa – laiminlyönti voi johtaa jopa luukatoon3.11.2026 06:17:00 EET | Tiedote
Implanttihoitoihin liittyvien potilasvahinkojen taustalla on useimmiten puutteita hoidon suunnittelussa. Myös puutteellinen ylläpitohoito voi johtaa implantin ympäristön tulehdukseen ja lopulta luukatoon. Vaiva voi edetä pitkään oireettomana, ja siksi implantti vaatii tiivistä seurantaa koko elinkaarensa ajan.
Veneluun murtuma ei aina näy röntgenissä – diagnoosiviiveet korostuvat rannemurtumien potilasvahingoissa28.10.2026 06:12:00 EET | Tiedote
Potilasvakuutuskeskus on korvannut kymmenen vuoden aikana yhteensä 544 ranteen alueen murtumiin liittyvää potilasvahinkoa. Veneluun murtumiin liittyi 83 vahinkoa, ja 88 prosentissa niistä oli kyse diagnoosiviiveestä. Kaikissa ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat myös leikkaushoidon puutteet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.
Lääkitsemättä jättäminen oli yleisin korvattu lääkitysvahinko14.10.2026 06:12:00 EEST | Tiedote
Lähes joka viides Potilasvakuutuskeskuksen tutkimusaineiston korvatuista lääkitysvahingoista liittyi siihen, että potilas jäi ilman tarpeellista lääkitystä. Näistä vahingoista yli kolmannes koski verenohennuslääkkeitä, joissa puutteet lääkityksessä voivat olla kohtalokkaita.
Diagnoosiviiveet yksi merkittävimmistä potilasvahinkojen syistä Suomessa20.5.2026 06:11:00 EEST | Tiedote
Vuosittain Suomessa korvataan runsaat 2000 potilasvahinkoa. Niistä noin viidesosa liittyy diagnoosin ja hoidon viiveeseen. Viiveistä aiheutuneita vahinkoja tarkasteltiin tuoreessa tutkimuksessa, joka pohjautuu Potilasvakuutuskeskuksen vahinkoaineistoihin vuosilta 2007–2008, 2017–2018 ja 2021–2022.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme