SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä
21.9.2026 13:24:59 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia.
– On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.

Heinäluoman mukaan uusi maksu liittyy Orpon hallituksen pitkään päätösten sarjaan, jossa naisten oikeuksia, toimeentuloa ja taloudellista itsenäisyyttä on heikennetty.
Hallitus on muun muassa poistanut aikuiskoulutustuen, jonka käyttäjistä suuri enemmistö oli naisia. Asumistuen ja työttömyysturvan leikkaukset sekä työtulojen suojaosien poistaminen ovat osuneet voimakkaasti pienituloisiin, yksinhuoltajiin ja osa-aikatyötä tekeviin naisiin.
Samalla hallitus on leikannut sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta ja korottanut sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Näiden päätösten vaikutukset näkyvät erityisesti naisvaltaisilla aloilla, pienituloisten naisten arjessa sekä naisiin kohdistuvan väkivallan ja muun haavoittuvuuden kanssa työskentelevien järjestöjen toimintaedellytyksissä.
– Aborttimaksu ei ole yksittäinen irrallinen päätös. Se menee osaksi pitkää listaa hallituksen ratkaisuista, joilla naisten oikeuksia ja taloudellista asemaa on heikennetty. Hallitus on leikannut naisten mahdollisuuksista kouluttautua, tulla toimeen omalla työllään ja saada tarvitsemiaan palveluja. Nyt se on valmis asettamaan myös naisen keholliselle itsemääräämisoikeudelle hintalapun, Heinäluoma sanoo.
Heinäluoma muistuttaa, että raskaudenkeskeytykseen liittyvät tilanteet voivat olla hyvin vaikeita ja henkilökohtaisia. Maksu voi muodostua todelliseksi esteeksi etenkin pienituloiselle, nuorelle tai väkivaltaisessa suhteessa elävälle naiselle.
– Turvallisen abortin saatavuus on keskeinen osa naisten itsemääräämisoikeutta ja yhdenvertaista terveydenhuoltoa. Hallituksen pitäisi poistaa hoitoon pääsyn esteitä eikä rakentaa uusia. SDP ei hyväksy sitä, että naisten perusoikeuksia murennetaan maksujen avulla, Heinäluoma painottaa.
SDP 48. puoluekokous päätti vahvistaa aborttioikeuden puolustamista. Puolueen poliittiseen ohjelmaan lisättiin kirjaus: “Aborttioikeus tulee turvata ja tavoitteena on sen kirjaaminen perustuslakiin tulevaisuudessa.”
Suomen perustuslaki turvaa useita keskeisiä perusoikeuksia, mutta oikeutta raskaudenkeskeytykseen siinä ei tällä hetkellä erikseen mainita. Aborttioikeus perustuu tavalliseen lakiin, jota voidaan muuttaa eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä.
– Kansainväliset esimerkit osoittavat, ettei kerran saavutettuja oikeuksia voi pitää itsestäänselvyyksinä. Siksi aborttioikeus tarvitsee nykyistä vahvemman suojan. SDP on sitoutunut turvaamaan aborttioikeuden ja tavoittelemaan sen kirjaamista tulevaisuudessa perustuslakiin. Tämä on selkeä vastakohta hallituksen politiikalle, jossa naisten itsemääräämisoikeudesta tehdään maksullista, Heinäluoma painottaa.
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807eveliina.heinaluoma@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote
Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.
SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.
SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa22.9.2026 14:21:49 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.
SDP:n Pia Hiltunen: Talouden paremmat luvut ilahduttavat, mutta VM:n varoitus on hallitukselle vakava viesti22.9.2026 13:29:07 EEST | Tiedote
Suomen taloudesta on saatu viimein myös parempia uutisia. Työllisyys on vahvistunut, talous kasvanut ja vienti vetänyt aiempaa paremmin. SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen pitää kehitystä tervetulleena, mutta muistuttaa, että julkisen talouden ongelmat ja korkea työttömyys eivät ole kadonneet.
SDP:n Joona Räsänen: Hallitus on enää 150 000 lisätyöllisen päässä omasta tavoitteestaan!22.9.2026 12:18:19 EEST | Tiedote
-On positiivista, että Suomen työllisyydessä näkyy isompi käänne pitkän korpivaelluksen jälkeen. Hallitus on enää 150 000:n lisätyöllisen päässä omasta tavoitteestaan, toteaa valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


