SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kaarisalo: On entistä epäselvempää onko hallitus yhä sitoutunut yhdenvertaisuustiedonantoon

27.9.2026 17:09:22 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Pääministerin haastattelutunti antoi uutta tietoa siitä, miten pääministeri Orpo on hoitanut hallituksensa viimeisintä rasismikohua. Vieläkään ei ole käynyt selväksi, koituiko edustaja Mauri Peltokankaan rasistisista puheista pääministerin edellyttämiä sanktioita. SDP:n kansanedustaja Riitta Kaarisalo muistuttaa, että pääministeri Orpo on itse tehnyt yhdenvertaisuustiedonannon noudattamisesta hallituskysymyksen.

Jukka-Pekka Flander / SDP

- Pääministeri viittasi haastattelussa saamiinsa tietoihin asian käsittelystä. Tämä jättää epäselväksi, onko hän johtanut tämän asian käsittelyä, vai onko pääministeri ainoastaan seurannut vierestä, kuinka jälleen kerran hallituskumppani rikkoo yhteisiä pelisääntöjä.

Vielä hämmentävämpää oli, että pääministeri piiloutui asiasta kysyttäessä eduskuntaryhmien selän taakse todeten, että asia on eduskuntaryhmien käsissä. Pääministeri on kuitenkin itse todennut viime vuonna seuraavasti:

”Ollaan tehty nyt niin selkeät toimintamallit näiden kokemusten opettamana, että niiden puitteissa meillä on nyt edellytykset toimia ja vaatia eduskuntaryhmiä toimimaan. Ja jos näin ei toimita, hallitus ei ole toimintakykyinen”.

Kaarisalon mukaan näyttää ilmeiseltä, ettei kyseisen puolueen eduskuntaryhmässä ole edellytettyihin toimiin ryhdytty. Kyseisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja itse totesi julkisuuteen, ettei ”tässä mitään sanktioita ole kenellekään jaeltu”.

- Pääministeri ei lukuisista kysymyskerroista huolimatta ole edelleenkään kyennyt selvittämään, miten voi olla mahdollista, että mitä ilmeisimmin jälleen kerran toiseksi suurimmassa hallituspuolueessa on voitu toimia vastoin sovittua, eikä rasistisesta puheenvuorosta ole mitä ilmeisimmin tullut edellytetyllä tavalla seuraamuksia.

- Mitä tämä asian hyssyttely kertoo toisaalta pääministerin johtajuudesta ja toisaalta hallituksen toimintakyvystä, jos yhdessä sovittuja pelisääntöjä ei haluta noudattaa?

- Tällä viikolla vaalityöntekijä joutui rasistisen hyökkäyksen kohteeksi. Tämä kertoo omalta osaltaan surullista tarinaa siitä, millaiseen suuntaan suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiri on riskissä liikkua. Millaisen viestin pääministeri suomalaisille lähettää, mikäli jälleen kerran hallituspuolueiden riveissä esiintyvään rasismiin jätetään puuttumatta?

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Irtaantuuko vihreät ensimmäisenä puolueena yhdessä laadituista kotoutumisen tavoitteista?26.9.2026 13:45:13 EEST | Tiedote

SDP:n kesäkokouksessa julkistama nuorten turvallisen arjen toimenpidepaketti velvoittaa vanhempia ja samalla turvaa maahanmuuttajataustaisten lasten oikeutta hyvään kielitaitoon. Se myös esittää lisäpanostuksia kouluille, joissa on paljon vieraskielisiä lapsia. SDP:n hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma pitää outona, että vihreissä näitä linjauksia moititaan. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kritisoi SDP:n linjauksia tänään puoluevaltuuston kokouksessa.

SDP:n Marttila kiittää:  Lapsirauharikos etenee lausuntokierrokselle26.9.2026 12:01:00 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Helena Marttila (sd.) antaa hallitukselle kiitokset siitä, että se tarttui kansanedustajien enemmistön esittämään huoleen ja vie eteenpäin lapsirauharikosta koskevaa lainsäädäntöä. Lakiehdotus lähetettiin eilen (25.9.) lausuntokierrokselle. Ehdotuksen mukaan rikoslakiin lisättäisiin rangaistuksen koventamisperusteeksi lapsen läsnäolo henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvissa rikoksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye