Ministeri Ikoselta vakava viesti hyvinvointialueille - Väkivaltaa ei pidä hyväksyä sote-työssä
2.11.2026 15:16:26 EET | Kansallinen kokoomus | Tiedote
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) lähettää hyvinvointialueille vakavan viestin ja vaatii työnantajia puuttumaan sosiaali- ja terveysalan työntekijöihin kohdistuvaan väkivaltaan.

Helsingin Sanomat kertoi tänään ikäihmisten palveluissa työskentelevistä hoitajista, joita asiakkaat huitovat, raapivat ja uhkaavat ja jotka kohtaavat myös seksuaalista häirintää. Hoitajien mukaan työnantajien välillä on suuria eroja, pahimmillaan turvallisuusohjeet ovat vain intranetissä, eikä niistä välitetä.
– On työnantajan asia huolehtia hoitajien turvallisuudesta. Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa ehkäisemään väkivaltaa ja häirintää ennakolta. Intraan unohtunut ohje ei suojaa ketään, vaan toimintatavat ja turvallisuusasiat pitää käydä yksikkötasoisesti jokaisen työntekijän kanssa läpi, Ikonen sanoo.
– Hyvinvointialueet ovat Suomen suurimpia työnantajia, ja niiden on kannettava tässä vastuuta. Tämä ei vaadi ihmeitä, vaan henkilöstön turvallisuus on johtamiskysymys. Ensisijaisesti työ pitää suunnitella niin, ettei väkivaltatilanteita synny. Tarvittaessa asiakkaiden luokse ei mennä yksin, vaan työparin tai jopa turvahenkilöstön kanssa. Väkivaltatilanteiden jälkeen tulee tarkistaa toimintatapoja, tehdä asianmukaiset kirjaukset tapahtuneesta, tarjota henkilöstölle tukea ja käydä tarvittavat purkukeskustelut. Asia ei kuulu piiloon vaan työpaikan arkiseen johtamiseen ja keskusteluihin, hän jatkaa.
Ikonen kiinnittää huomiota siihen, että vastaavia tilanteita esiintyy myös muissa sote-palveluissa. Hänen mukaansa asia vaikuttaa jopa koko hoiva-alan veto- ja pitovoimaan.
– Väkivalta ajaa osaajia pois alalta. Jokainen menetetty ammattilainen on menetys asiakkaille ja alueen kyvylle suoriutua tehtävästään. Myös HS:n jutussa kerrotut esimerkit osoittavat, että muutos lähtee esihenkilöistä ja johdosta. Kun väkivallasta puhutaan, sen ehkäisemiseen koulutetaan ja jälkihoito toimii, hoitaja ei jää yksin. Vastaus ”sellaista sattuu” ei kelpaa yhdelläkään työpaikalla. Alueiden pitää edellyttää samaa myös ostopalveluiltaan, Ikonen päättää.
Yhteyshenkilöt
Oskari NivalaViestintäpäällikkö
Puh:+358 400 563 884oskari.nivala@kokoomus.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallinen kokoomus
Kokoomuksen kansanedustaja Oskari Valtola haluaa lisätä lasten kielten opiskelua: A2-kieli alkamaan kolmannelta luokalta koko maassa4.11.2026 13:25:44 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Oskari Valtola haluaa vahvistaa vieraiden kielten opetusta suomalaisissa kouluissa. Valtolan mukaan vientivetoinen Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin vahvaa englannin osaamista, mutta samalla lasten kielivarantoa pitää rohkeasti laajentaa myös muihin kieliin.
Ministeri Talvitie haluaa eroon peruskoulun tasapäistämisestä: Tulevaisuuden luokkahuoneessa jokainen saa edetä kykyjensä mukaan3.11.2026 10:38:40 EET | Tiedote
Tiede- ja kulttuuriministeri Talvitie pitää peruskoulun tasapäistämistä vahingollisena sekä lapsille että kouluyhteisölle. Nykyinen peruskoulujärjestelmä ei tue lapsen yksilöllistä etenemistä ja samalla lisätuen tarvitsija jää ilman oppimisen tukea. Peruskoulun tehtävä on tarjota turvaverkkoja ja tikapuita.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Multala: Puhelinmyynti vain luvan antaneille – Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten painostamisella ei pidä tehdä Suomessa bisnestä27.10.2026 17:25:49 EET | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sari Multala vaatii ikäihmisten kuluttajansuojan vahvistamista. Multalan mukaan Suomessa pitäisi ottaa käyttöön useassa muussa EU-maassa käytössä oleva malli, jossa yritys saa soittaa myyntipuheluita vain kuluttajille, jotka ovat antaneet siihen etukäteen luvan. Lisäksi oveen kiinnitetyn “Ei kotimyyntiä” -ilmoituksen pitäisi olla sitova.
Kokoomuksen Aleksi Jäntti: Suomessa on oltava nollatoleranssi tyttöjen alistamiselle11.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomus esittää pakottavan kontrollin kriminalisointia sekä lähestymiskieltojen valvonnan tiukentamista. Tavoitteena on vahvistaa väkivallan uhrien suojaa ja puuttua nykyistä tehokkaammin tyttöjen ja naisten alistamiseen sekä henkiseen väkivaltaan.
Kokoomuksen Valtonen: Tyttöjä ei tule peittää Suomessa11.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomessa jokaisella tytöllä on oikeus kasvaa vapaana, näkyä omana itsenään ja osallistua yhteiskuntaan tasavertaisena jäsenenä. Ulkoministeri Elina Valtosen mukaan länsimaisen yhteiskunnan perusarvoihin ei kuulu tyttöjen peittäminen, eristäminen tai alistaminen uskonnollisten tai kulttuuristen normien varjolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme