Aluevaltuusto keskusteli mielenterveyspalvelujen kehittämisen suunnasta ja hyväksyi pelastustoimen palvelutasopäätöksen
2.11.2026 22:05:31 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Aluevaltuusto hyväksyi maanantaina hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätöksen vuosille 2027–2030. Valtuusto keskusteli pitkään mielenterveyspalvelujen kehittämissuunnitelmasta ja tarkastuslautakunnan väliarvioinnista.
Aluevaltuusto kävi maanantaina lähetekeskustelun mielenterveyspalvelujen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2026–2028. Suunnitelmaan sisältyy psykiatrian poliklinikkatoiminnan keskittäminen Sastamalasta ja Valkeakoskelta Tampereelle. Lisäksi on tarkoitus laajentaa liikkuvan yksikön toimintaa ja etäpsykiatriaa. Jokaisen sote-aseman alueella toimii perustason mielenterveys- ja päihdepalvelujen tiimi. Aluehallitus jatkaa suunnitelman käsittelyä valtuuston keskustelun ja saatujen lausuntojen pohjalta.
Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan väliarvioinnin kuluvalta vuodelta. Väliarvioinnin mukaan toiminta ja talous kehittyivät vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla vakaasti. Talouden hallinnassa on onnistuttu. Arvioinnissa on kiinnitetty huomiota myös palvelujen saatavuuteen, henkilöstöön ja palvelurakenteeseen liittyviin haasteisiin. Lakisääteiset määräajat eivät kaikissa palveluissa toteudu eikä kaikkia henkilöstön hyvinvointia koskevia tavoitteita ole saavutettu. Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota myös tarpeeseen vertailla oman tuotannon ja ostopalvelujen välisiä kustannuksia.
Pelastustoimen palvelutasopäätös hyväksyttiin maanantaina aluehallituksen esityksen mukaan. Pelastustoiminnan toimintavalmius on Pirkanmaalla pääosin hyvällä tasolla. Kehittämistarpeita on erityisesti ensimmäisen pelastusyksikön toimintavalmiudessa Tampereen kaupunkiseudulla.
Aluevaltuusto merkitsi maanantaina tiedoksi vastaukset kaikkiaan 12 valtuustoaloitteeseen.
Työllisyyspalvelujen kanssa tehtävää yhteistyötä koskevaan aloitevastaukseen hyväksyttiin yksimielisesti ponsi, jonka mukaan aluehallitus seuraa aktiivisesti hyvinvointialueen ja työllisyysalueiden välisen yhteistyön sujuvuutta ja tuo valtuustolle vuoden 2027 aikana selvityksen siitä, miten asiakasohjausta ja monialaisiin palvelutarpeen arviointeihin osallistumista on onnistuttu parantamaan.
Muut esityslistalla olleet asiat hyväksyttiin esityksen mukaan.
Yhteyshenkilöt
Andersson JariAluevaltuuston puheenjohtaja
Puh:050 3381609jari.andersson@pirha.fiErhola MarinaHyvinvointialuejohtaja, yhteydenotot assistentti Heidi Moksénin kautta
Puh:044 4729908marina.erhola@pirha.fiKontio MikaKonsernijohtaja
Puh:044 4729 923mika.kontio@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Me hoidamme – tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
THL:n arvio: Pirkanmaalla palveluihin pääsee entistä sujuvammin4.11.2026 09:32:41 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueella erikoissairaanhoidon jonot ovat lyhentyneet ja iäkkäät potilaat siirtyvät sairaalasta jatkohoitoon sujuvammin, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Pirkanmaan hyvinvointialuetta koskevassa arviossaan. THL nostaa Pirkanmaan onnistumisena esille myös talouden ja oman palvelutuotannon vahvistumisen. Kehittämistä tarvitaan jatkossa erityisesti nuorten lääkäripalveluissa, vaativassa päihdehoidossa ja ikääntyneiden palveluketjussa.
Alkoholi tuodaan pian kotiovelle asti – miten seuraukset voivat näkyä sosiaali- ja terveyspalveluissa?4.11.2026 08:49:06 EET | Tiedote
Alkoholin kotiinkuljetuksen alkaminen herättää huolta päihde- ja riippuvuushaittojen sekä terveysriskien kasvusta. Mahdollinen haittojen lisääntyminen voi kasvattaa sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta.
Työikäisten sosiaalipalvelujen neuvonnan puhelinnumero on muuttunut3.11.2026 11:19:56 EET | Tiedote
Koko Pirkanmaata palvelevan työikäisten sosiaalipalvelujen neuvonnan uusi puhelinnumero on 03 311 68360. Soittoajat säilyvät ennallaan: ma, ti, to ja pe klo 9–15 ja ke klo 12–17.30.
Pirha kysyy päihde- ja riippuvuushaitoista Pirkanmaalla2.11.2026 08:18:31 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue ja kunnat toteuttavat 2.–29.11. asukaskyselyn päihde- ja riippuvuushaitoista. Kyselyllä selvitetään, millaisia haittoja pirkanmaalaiset kohtaavat arjessaan ja asuinympäristössään sekä miten ehkäisevää työtä voitaisiin kohdentaa entistä paremmin.
Marraskuun rokotustapahtumissa influenssarokotuksen saa ilman ajanvarausta30.10.2026 15:51:43 EET | Tiedote
Pirkanmaalla monet sosiaali- ja terveysasemat ja neuvolat järjestävät marraskuussa rokotustapahtumia, joissa influenssarokotuksia annetaan ilman ajanvarausta. Sosiaali- ja terveysasemien rokotustapahtumissa saa myös koronarokotteen, jos kuuluu sen kohderyhmään. Rokotustapahtumat on koottu pirha.fi/influenssarokotukset-sivulle. Rokotukseen voi edelleen myös varata ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme