Lapsille tapahtuu harvoin potilasvahinkoja
25.2.2025 06:07:00 EET | Potilasvakuutuskeskus | Tiedote
Vuosittain Suomessa korvataan runsaat 2 000 potilasvahinkoa. Valtaosa korvattavista vahingoista tapahtuu aikuisille. Alaikäisille eli alle 18-vuotiaille lapsille tapahtuneita vahinkoja korvataan vuosittain noin 140, mikä on 6 prosenttia kaikista korvattavista vahingoista.

Eniten alaikäisten potilasvahinkoja tapahtuu kliinisessä hoidossa, näiden vahinkojen osuus on noin 45 prosenttia kaikista alaikäisten potilasvahingoista. Vajaa kolmannes vahingoista tapahtuu leikkausten yhteydessä ja noin 10 prosenttia hammashoidossa. Lisäksi synnytyksessä tapahtuvia vahinkoja on vuosittain vajaa kymmenen. Vahinkomäärät ovat keskiarvoja vuosilta 2014–2023.
-Potilasvahinkoja tapahtuu useimmin niissä hoitotoimenpiteissä, joita tehdään määrällisesti eniten. Siksi kliininen tutkimus on yleisimmin korvattava toimenpide lapsipotilailla, Potilasvakuutuskeskuksen potilasturvallisuuslääkäri Morag Tolvi selittää.
Potilasvahinko on tapahtuma, josta aiheutuu henkilövahinkoa, ja joka olisi voinut olla estettävissä. Yleisimmin kyseessä on hoitovahinko, mutta potilasvahinkona korvataan myös mm. infektio- ja tapaturmavahinkoja.
Valtaosa vahingoista lieviä – myös kuolemantapauksia vuosittain
Suurin osa alaikäisten korvatuista potilasvahingoista on lieviä, eli niistä ei aiheudu joko ollenkaan pysyvää haittaa, tai haitta on hyvin lievä. Vuosittain tulee kuitenkin korvattavaksi myös muutamia vakavampia haittoja sekä kuolemantapauksia. Suurin osa näistä alaikäisten vakavista vahingoista tapahtuu alle 10-vuotiaille.
-Valtaosa lasten vakavista potilasvahingoista tapahtuu synnytyksen yhteydessä. Muuten vakavat vahingot ovat lapsilla hyvin harvinaisia, Tolvi kertoo.
Potilasturvallisuustyötä tehdään, jotta hoito olisi mahdollisimman turvallista ja laadukasta. Jokainen potilasvahinko tai sen epäily on mahdollisuus tunnistaa järjestelmässä ja osaamisessa olevia puutteita, ja korjata niitä.
-Lapsille tapahtuvat vakavat ja pysyvää haittaa aiheuttavat vahingot ovat traagisia yksilön ja perheen kannalta. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että hoidossa havaittuihin epäkohtiin puututaan viipymättä, Tolvi painottaa.
Jos potilas tai omainen epäilee potilasvahinkoa, hän voi tehdä potilasvahinkoilmoituksen Potilasvakuutuskeskukselle (PVK), joka käsittelee kaikki Suomessa annettua hoitoa koskevat vahinkoilmoitukset. PVK on puolueeton toimija, joka ei etsi syyllisiä, vaan selvittää asiakirjojen ja lausuntojen perusteella, onko kyseessä potilasvakuutuslain mukainen korvattava vahinko. PVK myös maksaa lainmukaiset korvaukset vahingonkärsineelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Arkisin yleensä klo 9–15. Poikkeus: Mediapuhelin päivystää ti 21. - ke 22.1.2025 vain klo 13.30–15. Sähköpostiin vastaamme virka-aikana.
Kuvat


Tietoa Potilasvakuutuskeskuksesta
Potilasvakuutuskeskus (PVK) käsittelee kaikki Suomessa annettua terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat potilasvahinkoilmoitukset. PVK ratkaisee potilasvahinkoja koskevan lainsäädännön perusteella, onko kyseessä korvattava potilasvahinko, ja maksaa korvaukseen oikeutetulle lain mukaiset korvaukset. PVK toimii potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten turvana ja tuottaa potilasvahingoista tietoa terveydenhuollon ja vakuutusyhtiöiden toiminnan sekä potilasturvallisuustyön tueksi. Keskuksen jäseniä ovat kaikki Suomessa potilasvakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Potilasvakuutuskeskus
Juurihoidossa instrumentin katkeaminen on yleisin vahinkoilmoituksen syy – johtaa harvemmin korvauksiin4.11.2026 06:17:00 EET | Tiedote
Potilasvakuutuksesta korvataan vuosittain noin sata juurihoitoon liittyvää potilasvahinkoa. Yleisin ilmoituksen aihe on instrumentin katkeaminen, mutta vakavimmat vahingot liittyvät hampaan seinämän vaurioitumiseen tai huuhteluaineen pääsyyn juurikanavan ulkopuolelle. Tuore röntgenkuva ja hampaan anatomian huolellinen arviointi osana hoitosuunnitelmaa auttavat ehkäisemään vahinkoja.
Hammasimplantti vaatii elinikäistä ylläpitohoitoa – laiminlyönti voi johtaa jopa luukatoon3.11.2026 06:17:00 EET | Tiedote
Implanttihoitoihin liittyvien potilasvahinkojen taustalla on useimmiten puutteita hoidon suunnittelussa. Myös puutteellinen ylläpitohoito voi johtaa implantin ympäristön tulehdukseen ja lopulta luukatoon. Vaiva voi edetä pitkään oireettomana, ja siksi implantti vaatii tiivistä seurantaa koko elinkaarensa ajan.
Veneluun murtuma ei aina näy röntgenissä – diagnoosiviiveet korostuvat rannemurtumien potilasvahingoissa28.10.2026 06:12:00 EET | Tiedote
Potilasvakuutuskeskus on korvannut kymmenen vuoden aikana yhteensä 544 ranteen alueen murtumiin liittyvää potilasvahinkoa. Veneluun murtumiin liittyi 83 vahinkoa, ja 88 prosentissa niistä oli kyse diagnoosiviiveestä. Kaikissa ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat myös leikkaushoidon puutteet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.
Lääkitsemättä jättäminen oli yleisin korvattu lääkitysvahinko14.10.2026 06:12:00 EEST | Tiedote
Lähes joka viides Potilasvakuutuskeskuksen tutkimusaineiston korvatuista lääkitysvahingoista liittyi siihen, että potilas jäi ilman tarpeellista lääkitystä. Näistä vahingoista yli kolmannes koski verenohennuslääkkeitä, joissa puutteet lääkityksessä voivat olla kohtalokkaita.
Tutkimus: Potilaan ääni ei aina tule kuulluksi psykiatrisessa hoidossa25.6.2026 06:11:00 EEST | Tiedote
Psykiatrisessa sairaalahoidossa potilaan mahdollisuus osallistua oman hoitonsa suunnitteluun ja päätöksentekoon on keskeinen osa potilasturvallisuutta. Potilasvakuutuskeskuksen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että osa potilaista kokee jäävänsä ulkopuolelle hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme