BLOGI | Turvallinen synnytys on jokaisen oikeus – myös muuttuvassa sairaalakartassa
8.4.2025 07:10:00 EEST | Potilasvakuutuskeskus | Blogi
Suomessa on alhainen äiti- ja lapsikuolleisuus, mutta potilasvahinkoja voi yhä tapahtua. Synnytyksen etenemistä ja mahdollisia ikäviä yllätyksiä ei voi ennustaa. Nostaako synnytysten keskittäminen isompiin keskuksiin kotisynnytysten määriä entisestään, ja miten se vaikuttaa potilasturvallisuuteen, pohtii potilasturvallisuuslääkäri Morag Tolvi blogissaan.

Unelma terveestä, tuhisevasta vauvasta voi muuttua hetkessä dramaattisesti synnytysvahingon takia. Synnytysvahingot ovat onneksi harvinaisia, mutta niiden seuraukset voivat myllertää koko perheen maailman vuosikymmeniksi eteenpäin. Suomessa äiti- ja lapsikuolleisuus on maailman alhaisimpia, ja kuolleena syntyneiden tai ensimmäisen elinviikon aikana kuolleiden lasten määrä on laskenut edelleen 2000-luvulla.
Jotta vahinkoja voidaan välttää, on tärkeä löytää niiden juurisyyt ja puuttua niihin. Potilasvakuutuskeskuksen potilasvahinkoaineistoa hyödynnettiin tuoreessa kotimaisessa tutkimuksessa, jossa tutkittiin synnytykseen liittyviä potilasvahinkoja vuosilta 2012–2022. Korvattujen potilasvahinkojen yleisin korvausperuste oli, ettei hoito yltänyt ammattistandardiin eli hoidon laadulle asetettuihin vaatimuksiin.
Potilasvahinkojen näkökulmasta alatiesynnytys on turvallisin synnytystapa. Potilasvahinkoja tapahtuu useammin imukuppiavusteisissa synnytyksissä ja keisarileikkauksissa kuin tavallisissa alatiesynnytyksissä. Yleisimpiä syitä potilasvahingolle olivat sikiön voinnin puutteellinen seuranta tai tulkinta ja viive synnytyksen päättämisessä.
Synnytystoiminta keskitetään pikkuhiljaa isompiin keskuksiin. Tanskassa keskittämistä on jo ehditty kokeilla, ja siellä vakavat synnytysvahingot ovat vähentyneet. Mutta se, mikä toimii pienten etäisyyksien maassa, ei välttämättä toimi täällä meillä. Mediassa on ihan aiheellisesti pohdittu, miten keskittäminen tulee Suomessa vaikuttamaan matkasynnytysten ja kotisynnytysten määriin.
Suunniteltujen kotisynnytysten määrä on ollut kasvussa. Vuonna 2023 kotisynnytykset lisääntyivät edelliseen vuoteen verrattuna noin 30 %, kun taas matkasynnytykset vähenivät noin 10 %. Valitseeko entistä useampi kotisynnytyksen, kun etäisyys lähimpään synnytyssairaalaan kasvaa? Ymmärrän synnyttäjiä, mutta lääkärinä olen huolissani, sillä komplikaatiotilanteessa myös apu on kaukana. Synnytyksen etenemistä ja mahdollisia ikäviä yllätyksiä ei voi ennustaa.
Synnytystoiminta lakkautettiin Lohjan sairaalassa ja Länsi-Pohjan keskussairaalassa vuonna 2024. Näiden muutosten lopullinen vaikutus synnytysvahinkojen määrään nähdään vasta hieman viiveellä johtuen siitä, että potilailla on vahinkotapahtuman jälkeen kolme vuotta aikaa tehdä potilasvahinkoilmoitus Potilasvakuutuskeskukselle.
Jatkossa potilasvahinkoilmoitusten määriä voidaan käyttää yhtenä laatumittarina muiden joukossa. Vahinkoilmoitusten viiveestä johtuen seurantaan on kehitettävä myös muita mittareita. Synnytyksiin liittyen mittareina seurataan mm. alatiesynnytyksiin liittyviä vaikeita repeämiä, synnytystraumoja ja vastasyntyneiden kuolemia. Nämä, ja mahdolliset muut mittarit, on otettava seurantaan, ja mahdollisiin negatiivisiin muutoksiin on reagoitava viipymättä.
Synnytyspalveluiden toteutustapoja suunniteltaessa potilasturvallisuus ei saa jäädä taloudellisten seikkojen jyräämäksi.
Morag Tolvi
Kirjoittaja on Potilasvakuutuskeskuksen potilasturvallisuuslääkäri.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Arkisin yleensä klo 9–15.
Kuvat

Linkit
Potilasvakuutuskeskus lyhyesti
Potilasvakuutuskeskus (PVK) käsittelee kaikki Suomessa annettua terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat potilasvahinkoilmoitukset. PVK ratkaisee potilasvahinkoja koskevan lainsäädännön perusteella, onko kyseessä korvattava potilasvahinko, ja maksaa korvaukseen oikeutetulle lain mukaiset korvaukset. PVK toimii potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten turvana ja tuottaa potilasvahingoista tietoa terveydenhuollon ja vakuutusyhtiöiden toiminnan sekä potilasturvallisuustyön tueksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Potilasvakuutuskeskus
Juurihoidossa instrumentin katkeaminen on yleisin vahinkoilmoituksen syy – johtaa harvemmin korvauksiin4.11.2026 06:17:00 EET | Tiedote
Potilasvakuutuksesta korvataan vuosittain noin sata juurihoitoon liittyvää potilasvahinkoa. Yleisin ilmoituksen aihe on instrumentin katkeaminen, mutta vakavimmat vahingot liittyvät hampaan seinämän vaurioitumiseen tai huuhteluaineen pääsyyn juurikanavan ulkopuolelle. Tuore röntgenkuva ja hampaan anatomian huolellinen arviointi osana hoitosuunnitelmaa auttavat ehkäisemään vahinkoja.
Hammasimplantti vaatii elinikäistä ylläpitohoitoa – laiminlyönti voi johtaa jopa luukatoon3.11.2026 06:17:00 EET | Tiedote
Implanttihoitoihin liittyvien potilasvahinkojen taustalla on useimmiten puutteita hoidon suunnittelussa. Myös puutteellinen ylläpitohoito voi johtaa implantin ympäristön tulehdukseen ja lopulta luukatoon. Vaiva voi edetä pitkään oireettomana, ja siksi implantti vaatii tiivistä seurantaa koko elinkaarensa ajan.
Veneluun murtuma ei aina näy röntgenissä – diagnoosiviiveet korostuvat rannemurtumien potilasvahingoissa28.10.2026 06:12:00 EET | Tiedote
Potilasvakuutuskeskus on korvannut kymmenen vuoden aikana yhteensä 544 ranteen alueen murtumiin liittyvää potilasvahinkoa. Veneluun murtumiin liittyi 83 vahinkoa, ja 88 prosentissa niistä oli kyse diagnoosiviiveestä. Kaikissa ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat myös leikkaushoidon puutteet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.
Lääkitsemättä jättäminen oli yleisin korvattu lääkitysvahinko14.10.2026 06:12:00 EEST | Tiedote
Lähes joka viides Potilasvakuutuskeskuksen tutkimusaineiston korvatuista lääkitysvahingoista liittyi siihen, että potilas jäi ilman tarpeellista lääkitystä. Näistä vahingoista yli kolmannes koski verenohennuslääkkeitä, joissa puutteet lääkityksessä voivat olla kohtalokkaita.
Tutkimus: Potilaan ääni ei aina tule kuulluksi psykiatrisessa hoidossa25.6.2026 06:11:00 EEST | Tiedote
Psykiatrisessa sairaalahoidossa potilaan mahdollisuus osallistua oman hoitonsa suunnitteluun ja päätöksentekoon on keskeinen osa potilasturvallisuutta. Potilasvakuutuskeskuksen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että osa potilaista kokee jäävänsä ulkopuolelle hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme