Potilasvahinkoja tapahtuu myös parhaille osaajille rutiinitoimenpiteissä
6.5.2026 06:12:00 EEST | Potilasvakuutuskeskus | Tiedote
Suurin osa korvattavista potilasvahingoista tapahtuu erilaisissa leikkaustoimenpiteissä. Juuri julkaistu tutkimus paneutuu korva-, nenä- ja kurkkutautien vahinkoihin, ja sen mukaan suurin osa korvatuista vahingoista tapahtuu erikoislääkäreille rutiininomaisissa toimenpiteissä.

Korva-, nenä- ja kurkkutautien (KNK) alan potilasvahinkoja korvattiin Suomessa vuosien 2012–2023 aikana yhteensä 317. Vahinkojen määrä on verrattain pieni, kun sen suhteuttaa samalla ajanjaksolla tehtyjen operaatioiden määriin. Esimerkiksi nielurisaleikkauksia tehtiin yli 49 000, ja niissä aiheutuneita vahinkoja korvatiin 21.
Suurin osa (67 %) korvatuista vahingoista johtui kirurgisista komplikaatioista erityisesti rutiinitoimenpiteiden, kuten nenän väliseinän leikkauksen, nielurisaleikkauksen ja nenän sivuonteloiden tähystyskirurgian yhteydessä. Korvatuista tapauksista valtaosa koski erikoislääkäreitä (70 %) ja tapahtui yliopisto- tai keskussairaaloissa (79 %). Tämä johtuu ennen kaikkea vaativan kirurgian keskittämisestä. Korvattujen komplikaatioiden kirjo on pysynyt samanlaisena teknologian kehityksestä huolimatta, mikä kertoo KNK-kirurgian pysyvistä riskeistä.
- Usein ajatellaan, että virheet johtuvat ensisijaisesti kokemattomuudesta, mutta tämä tutkimus osoittaa, että komplikaatioita esiintyy myös kokeneiden asiantuntijoiden käsittelyssä. Kokeneet lääkärit hoitavat usein vaikeimmat potilastapaukset, joissa on suuremmat riskit. Komplikaatioita voi tulla monesta eri syystä, eikä niitä aina voi täysin estää, selittää Potilasvakuutuskeskuksen potilasturvallisuuslääkäri Morag Tolvi, joka on yksi tutkimuksen kirjoittajista.
Lähes neljännes korvatuista tapauksista liittyi puutteelliseen diagnostiikkaan tai hoitoon, mikä korostaa huolellisen toimenpidettä edeltävän arvioinnin ja näyttöön perustuvan päätöksenteon merkitystä.
- Ainakin osa diagnostiikkaan ja hoitoon liittyvistä potilasvahingoista voidaan välttää tarkemmalla tutkimisella ja hoidon suunnittelulla. Tämä on tärkeää muistaa myös rutiininomaisissa toimenpiteissä, Tolvi painottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka Luomanpääviestinnän asiantuntija
Puh:040 922 5586riikka.luomanpaa@vakuutuskeskus.fiViestintä
Arkisin yleensä klo 9–15.
Kuvat


Potilasvakuutuskeskus lyhyesti
Potilasvakuutuskeskus (PVK) käsittelee kaikki Suomessa annettua terveyden- ja sairaanhoitoa koskevat potilasvahinkoilmoitukset. PVK ratkaisee potilasvahinkoja koskevan lainsäädännön perusteella, onko kyseessä korvattava potilasvahinko, ja maksaa korvaukseen oikeutetulle lain mukaiset korvaukset. PVK toimii potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten turvana ja tuottaa potilasvahingoista tietoa terveydenhuollon ja vakuutusyhtiöiden toiminnan sekä potilasturvallisuustyön tueksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Potilasvakuutuskeskus
Juurihoidossa instrumentin katkeaminen on yleisin vahinkoilmoituksen syy – johtaa harvemmin korvauksiin4.11.2026 06:17:00 EET | Tiedote
Potilasvakuutuksesta korvataan vuosittain noin sata juurihoitoon liittyvää potilasvahinkoa. Yleisin ilmoituksen aihe on instrumentin katkeaminen, mutta vakavimmat vahingot liittyvät hampaan seinämän vaurioitumiseen tai huuhteluaineen pääsyyn juurikanavan ulkopuolelle. Tuore röntgenkuva ja hampaan anatomian huolellinen arviointi osana hoitosuunnitelmaa auttavat ehkäisemään vahinkoja.
Hammasimplantti vaatii elinikäistä ylläpitohoitoa – laiminlyönti voi johtaa jopa luukatoon3.11.2026 06:17:00 EET | Tiedote
Implanttihoitoihin liittyvien potilasvahinkojen taustalla on useimmiten puutteita hoidon suunnittelussa. Myös puutteellinen ylläpitohoito voi johtaa implantin ympäristön tulehdukseen ja lopulta luukatoon. Vaiva voi edetä pitkään oireettomana, ja siksi implantti vaatii tiivistä seurantaa koko elinkaarensa ajan.
Veneluun murtuma ei aina näy röntgenissä – diagnoosiviiveet korostuvat rannemurtumien potilasvahingoissa28.10.2026 06:12:00 EET | Tiedote
Potilasvakuutuskeskus on korvannut kymmenen vuoden aikana yhteensä 544 ranteen alueen murtumiin liittyvää potilasvahinkoa. Veneluun murtumiin liittyi 83 vahinkoa, ja 88 prosentissa niistä oli kyse diagnoosiviiveestä. Kaikissa ranteen alueen murtumiin liittyvissä vahingoissa korostuivat myös leikkaushoidon puutteet ja murtuman virheasentoon reagoimatta jättäminen.
Lääkitsemättä jättäminen oli yleisin korvattu lääkitysvahinko14.10.2026 06:12:00 EEST | Tiedote
Lähes joka viides Potilasvakuutuskeskuksen tutkimusaineiston korvatuista lääkitysvahingoista liittyi siihen, että potilas jäi ilman tarpeellista lääkitystä. Näistä vahingoista yli kolmannes koski verenohennuslääkkeitä, joissa puutteet lääkityksessä voivat olla kohtalokkaita.
Tutkimus: Potilaan ääni ei aina tule kuulluksi psykiatrisessa hoidossa25.6.2026 06:11:00 EEST | Tiedote
Psykiatrisessa sairaalahoidossa potilaan mahdollisuus osallistua oman hoitonsa suunnitteluun ja päätöksentekoon on keskeinen osa potilasturvallisuutta. Potilasvakuutuskeskuksen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että osa potilaista kokee jäävänsä ulkopuolelle hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme