Osavuosikatsaus: Pirkanmaan hyvinvointialueen tilanne on jatkunut vakaana
4.11.2026 15:41:39 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen moniin palveluihin pääsee viime vuotta sujuvammin. Tammi–syyskuun osavuosikatsauksen perusteella ylijäämä on hiukan talousarviota pienempi, mutta taseessa olevat alijäämät voidaan kattaa. Hyvinvointialue valmistautuu myös investointeihin ja kiinteistökauppoihin valtioneuvoston myöntämän 280 miljoonan euron lisälainanottovaltuuden turvin.
Työikäisten sosiaalipalveluissa keskimääräinen odotusaika sosiaalityöntekijän tapaamiseen on lyhentynyt kaikissa tiimeissä vuoden 2025 syyskuuhun verrattuna. Ikäihmisten ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa sairaalassa jonottaneiden määrä on vähentynyt 18 prosenttia viime vuodesta. Asukkaiden sosiaaliset ja taloudelliset huolet näkyvät hyvinvointialueella puolestaan muun muassa toimeentulotukimenojen kasvuna.
Erikoissairaanhoitoon pääsi kolmessa kuukaudessa 77 prosenttia potilaista, ja 96 prosenttia potilaista pääsi hoitoon kuuden kuukauden sisällä. Acutassa yli kuusi tuntia odottavien asiakkaiden määrä on vähentynyt, ja sairaalasta johtuvia hoitojen perumisia on aiempaa vähemmän.
Osavuosikatsauksen perusteella suun terveydenhuollon hoitoon pääsy on viime vuodesta parantunut. Perusterveydenhuollossa hoitoon pääsy on sen sijaan pysynyt pääosin ennallaan mutta hoidon jatkuvuus on parantunut. Pirha valmistelee myös lääkäreiden ammatinharjoittajamallin kokeilua, jossa tavoitteena on neljän yrittäjänä toimivan yleislääkärin vastaanottotoiminnan käynnistyminen Tampereella alkuvuodesta 2027.
Hyvinvointialueella on ollut käynnissä merkittäviä tietojärjestelmäuudistuksia. Sosiaalihuollossa on otettu käyttöön yhtenäinen Saga-asiakastietojärjestelmä. Käyttöönottoon liittyvät korjaukset ja tarkistukset ovat viivästyttäneet ikäihmisten pitkäaikaisten palvelujen laskutusta. Suun terveydenhuollossa on aloitettu Lifecare-potilastietojärjestelmän käyttöönotto. Erikoissairaanhoidossa otetaan käyttöön OMNI-potilastietojärjestelmä 6.-9.11.2026.
Henkilöstön suositteluindeksi eNPS oli syyskuussa 4, eikä tälle vuodelle asetettu tavoite (10) ole toistaiseksi toteutunut. Sairauspoissaolot lisääntyivät 0,3 prosenttia edellisvuodesta eri toimenpiteistä huolimatta. Poissaolojen kasvua on ollut erityisesti lasten, nuorten ja perheiden palvelulinjalla sekä pelastus- ja ensihoitopalveluissa. Vuokratyövoiman kustannukset laskivat tammi–syyskuussa 20 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajanjaksosta.
Ennusteessa ylijäämää
Tammi–syyskuun osavuosikatsauksen mukaan vuoden 2026 tilinpäätösennuste on 88,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ylijäämäennuste on 0,8 miljoonaa euroa talousarviota heikompi. Hyvinvointialue tarvitsee ylijäämää taseessa olevien alijäämien kattamiseen. Tilinpäätösennustetta on heikentänyt muun muassa myyntituottojen ennakoitu alitus sekä palvelu- ja tarvikeostojen kasvu.
Valtioneuvosto myönsi Pirhalle vuodelle 2027 yhteensä 280 miljoonaa euroa lisälainanottovaltuutta. Valtuutta käytetään muun muassa Hatanpään ja Koukkuniemen kiinteistöjen hankintaan, sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennusten korjaus- ja muutostöihin sekä laite- ja kalustohankintoihin.
Asiakasmaksujen alennushakemusten määrä on säilynyt edelleen korkealla tasolla. Työtä jatketaan käsittelyaikojen lyhentämiseksi.
Aluehallitus käsittelee osavuosikatsausta kokouksessaan 9.11.2026.
Aluehallituksessa 9.11. käsiteltävät asiat
Ensi maanantain aluehallituksen esityslistalla on seuraavat asiat:
- THL:n hyvinvointialueiden rahoitusmallia koskevan selvityksen esittely
- Kaupin yliopistollisen sosiaali- ja terveysaseman tontin kauppakirja (käsitellään muotovirheen vuoksi uudelleen)
- Pirkanmaan kuntien, Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Pirkanmaan liiton kumppanuussopimus
- Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2026
- Osavuorokautisen, kotiin annettavan perhehoidon palkkiot ja kustannusten korvaaminen
- Oikaisuvaatimus Tays uudistamisohjelmaa koskevista päätöksistä
- Oikaisuvaatimus vahingonkorvausasiassa 26449/2025
- Oikaisuvaatimus vahingonkorvausasiassa 11624/2025
- Oikaisuvaatimus vahingonkorvausasiassa 5116/2026
- Oikaisuvaatimus vahingonkorvausasiassa 22825/2023
- Aluevaltuuston ja valiokuntien talouden toteumat 1-9/2026
- Aluehallituksen ja jaostojen talouden toteumat 1-9/2026
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - Kaatumisen riskianalyysi ja ennaltaehkäisy yhteistyössä kolmannen sektorin, kuntien ja yritysten kanssa yli 75-vuotaille, jotka eivät vielä ole iäkkäiden säännöllisissä palveluissa tai asiakasohjauksessa
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - Koskien pullanleipomiseen ja muuhun vapaaehtoistyöhön liittyvien omavalvontasuunnitelmien kehittämistä ja päivittämistä
- Aluehallituksen otto-oikeuden käyttäminen
- Hyvinvointialuejohtajan ajankohtaiset asiat
Yhteyshenkilöt
Kontio MikaKonsernijohtaja
Puh:044 4729 923mika.kontio@pirha.fiKuosmanen TaruSosiaali- ja terveysjohtaja
Puh:040 704 7337taru.kuosmanen@pirha.fiVirtanen PasiTalousjohtaja
Puh:040 779 9002pasi.virtanen@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Me hoidamme – tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
THL:n arvio: Pirkanmaalla palveluihin pääsee entistä sujuvammin4.11.2026 09:32:41 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueella erikoissairaanhoidon jonot ovat lyhentyneet ja iäkkäät potilaat siirtyvät sairaalasta jatkohoitoon sujuvammin, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Pirkanmaan hyvinvointialuetta koskevassa arviossaan. THL nostaa Pirkanmaan onnistumisena esille myös talouden ja oman palvelutuotannon vahvistumisen. Kehittämistä tarvitaan jatkossa erityisesti nuorten lääkäripalveluissa, vaativassa päihdehoidossa ja ikääntyneiden palveluketjussa.
Alkoholi tuodaan pian kotiovelle asti – miten seuraukset voivat näkyä sosiaali- ja terveyspalveluissa?4.11.2026 08:49:06 EET | Tiedote
Alkoholin kotiinkuljetuksen alkaminen herättää huolta päihde- ja riippuvuushaittojen sekä terveysriskien kasvusta. Mahdollinen haittojen lisääntyminen voi kasvattaa sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta.
Työikäisten sosiaalipalvelujen neuvonnan puhelinnumero on muuttunut3.11.2026 11:19:56 EET | Tiedote
Koko Pirkanmaata palvelevan työikäisten sosiaalipalvelujen neuvonnan uusi puhelinnumero on 03 311 68360. Soittoajat säilyvät ennallaan: ma, ti, to ja pe klo 9–15 ja ke klo 12–17.30.
Aluevaltuusto keskusteli mielenterveyspalvelujen kehittämisen suunnasta ja hyväksyi pelastustoimen palvelutasopäätöksen2.11.2026 22:05:31 EET | Tiedote
Aluevaltuusto hyväksyi maanantaina hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätöksen vuosille 2027–2030. Valtuusto keskusteli pitkään mielenterveyspalvelujen kehittämissuunnitelmasta ja tarkastuslautakunnan väliarvioinnista.
Pirha kysyy päihde- ja riippuvuushaitoista Pirkanmaalla2.11.2026 08:18:31 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue ja kunnat toteuttavat 2.–29.11. asukaskyselyn päihde- ja riippuvuushaitoista. Kyselyllä selvitetään, millaisia haittoja pirkanmaalaiset kohtaavat arjessaan ja asuinympäristössään sekä miten ehkäisevää työtä voitaisiin kohdentaa entistä paremmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme